”Alastomina ja varikuumina he astuivat saunasta tukaan; ja ruumiinsa ruskoittivat kuin päivän polttama koivunkuori.”

-Aleksis Kivi, Seitsemän veljestä-

Nykyaikaan sijoittuva kertomus seitsemästä villinä kasvaneesta sisaresta.

Kun Karhunkaataja Heikki Leskinen ja äiti Louhi kuolevat, päättävät karhunkaatajan tyttäret, Johanna, Tanja, Sini, Elina, Tiina, Auni ja Laura lähteä metsään isän erämaamökkiin elämään. Isä on neuvonut, että muihin ei ole luottamista, ja sosiaalitoimi haluaa vain hallita. Tytöt eivät ole missään yhteiskunnan kirjoissa ja kansissa, heistä vain yksi osaa auttavasti lukea, ja se riittää heille.

Isä on opettanut heidät metsästämään, joten tytöt perustavat klaanin metsään, sadanviidenkymmenen kilometrin päähän kaupungista. Mukaan he ottavat sitä sun tätä. Kaksi kanaa, pannuja ja patoja. Nuuskaa, tupakkaa, viinaa ja makkaraa, muutamat kengät. He aikovat metsästää karhuja ja käydä markkinoilla myymässä tuotteet, josta saavat  omasta mielestään valtavasti rahaa. Mutta jos on yhtäkkiä paljon rahaa, senkin kanssa pitää osata olla.

Kirja lumosi ensimmäisestä sivusta lähtien. Kieli on runsasta, välillä jopa röyhkeää. Iso hatun nosto suomentajalle Jaana Nikulalle. Tyttöjen eläimellinen tapa toimia, ronskius ja suoruus hämmästytti, nauratti, ja välillä myös itketti. Tytöt eivät itsekään tiedä ovatko kaikista samaa mieltä, vai toteltiinko johtajana itseään pitävää Johannaa, koska väkivallan uhka leijui koko ajan vastaan sanovia.

Kirja kuvaa myös hyvin sitä, miten vaikeaa meidän yhteiskunnassa on toimia, jos ei ole jo lapsena oppinut normistoon. Pizza maistuu kaikille, mutta se miksi kahvilassa istuskellaan tai miten bussikortti toimii on yleistä tapaa toimia, mitä ei opeteta missään.

Loppua kohden tyttöjen omat ajatukset alkavat vähitellen kuulua. Jokainen uskaltaa ajatella itsenäisesti ainakin oman päänsä sisällä. Ehkä isä ei ollutkaan aina oikeassa. Ja oliko äiti niin vastenmielinen, kuin tytöillä oli käsitys. Mitä tapahtuu katastrofin jälkeen? Mitä tehdään ensimmäiseksi, kun kaikki on mennyt pieleen?

Lopetin kirjan vasta tänään aamulla. Ja olen edelleen hieman hengästynyt. Tekisi vielä mieli kurkistaa sinne metsämökkiin. Tietää mitä tytöille seuraavaksi tapahtui? Sen ainakin tiedän, että mikään kirja ei tunnu hetkeen miltään.

Jos pidit Pienen hauen pyydystyksestä tai Viedään äiti pohjoiseen – trilogiasta. Tartu tähän. Lupaan että et pety.

Karhunkaatajan tyttäret; Jordahl Anneli

-Kirsi