oonko%20ihan%20normaali.jpg

Evie on 16-vuotias tyttö, joka haluaa olla ennen kaikkea normaali. Kolme vuotta aiemmin hän sai OCD- eli pakko-oireinen häiriö-diagnoosin, joka vei hänet sairaalahoitoon asti. Nyt hän aloittaa uudessa koulussa, vakaana aikomuksena kokea normaali nuoruus. Tämä tarkoittaa tietenkin koulunkäyntiä, ystäviä, bileitä, ja toivottavasti myös poikaystävää. Normaalia nuoren naisen elämää, jossa kukaan ei tuntisi häntä ”tyttönä joka sekosi.”

Evien lääkitystä vähennetään pikkuhiljaa ja hän onkin hyvää vauhtia toipumassa, kunnes elämässä tapahtuvat muutokset saavat erilaiset pakkomielteet, käsien jatkuvan pesemisen ja pahat ajatukset palaamaan. Hän ei kuitenkaan voi kertoa asiasta uusille ystävilleen, koska pelkää tulevansa hylätyksi. Hän ei myöskään halua tuottaa pettymystä vanhemmilleen tai terapeutilleen, onhan hän toipunut niin hyvin tähän asti.

”Paha ajatus: Jos pystyt pitämään sormesi kiinni seinässä koko matkan äikän luokan ympäri, Guysta ja sinusta tulee jotain.” En nähnyt, että Amber tuli suoraan minua kohti. Törmäsimme kuin biljardipallot, hänen liekehtivien hiustensa massa heilahti kasvoilleni. Käteni irtosi seinästä. PANIIKKI PANIIKKI PANIIKKI. Pudistelin itseni niin nopeasti kuin voin ja laitoin käden heti takaisin toivoen, että kahden sekunnin katkos ei tekisi taikaa tyhjäksi.

Tämä oli todella nopealukuinen ja mukaansatempaava nuorten aikuisten kirja, jossa Holly Bourne käsittelee mielenterveysongelmien lisäksi myös erityisesti feminismiä ja oman minuuden etsintää huumorin kautta, vakavasta aiheesta huolimatta. Kirja aloittaa Normaali-trilogian, jonka seuraavissa osissa seurataan Evien ystävien Amberin ja Lottien elämää. 

”Miksei vallata sitä sanaa itsellemme?” Lottie kysyi virnistäen leveämmin. Se oli eka kerta koko päivänä, kun hän hymyili, ja hän näytti upealta - hehkui sisäistä valoa. Olin ylpeä siitä, että Amber ja minä olimme saaneet hänet kuntoon niin nopeasti. ”Me voidaan keksiä uudelleen sana vanhapiika niin että se tarkoittaa ihan vastakkaista kuin mitä se nyt tarkoittaa? Niinku, nuorta ja itsenäistä ja vahvaa?”

Tämäkin kirja löytyy meiltä nuorten aikuisten puolelta, mutta suosittelen ihan ehdottomasti myös aikuisille. Kirja oli todella koskettava ja paikoin synkkäkin Evien pakko-oireiden voimistuessa, mutta samalla myös hauska ja todella ajankohtainen, ja on mukava tietää että Vanhapiika-kerhon jäsenille on luvassa myös jatkoa!

Helmet-lukuhaasteessa laitan tämän kohtaan 14 - Valittu kirjan takakansitekstin perusteella.