Kirjeit%C3%A4%20saarelta.jpg

Tammikuu huitelee jo puolessa välissä ja ihmettelen, mihin päivät katoavat. En luvannut uutena vuotena tehdä minkäänmoisia parannuksia elämässäni. Vuoden vaihteen  jälkeen ajattelin kuitenkin, että pyrin nyt antamaan enemmän aikaa lukemiselle. Viime vuosi menin sen osalta vähän takellellen. Ehkä tähän ajatukseen sain pienen tuuppauksen
Helmet-lukuhaasteesta. Se näytti tänä vuonna niin kivalta, että tulostin itsellenikin.

Ihan vuodenvaihteessa aloitin viimein Jessica Brockmolen  kirjan " Kirjeitä saarelta" . Tätä minulle oli suositeltu jo kahteen kertaan ja  ainakin kaksi kertaa se palasi takaisin kirjastoon lukemattomana. Nyt kun aloitin kirjan, en malttanut laskea sitä käsistäni. Sehän oli kerta kaikkiaan hurmaava.

Elspeth on 24-vuotias kirjailija Skotlannista, Skyn saarelta. Hän on julkaissut jo muutaman runokirjan. Onnellisten sattumien kautta yksi Elspetin kirjoista kulkeutuu Välimeren yli Yhdysvaltoihin saakka. Sitä lukee eräs nuori yliopisto-opiskelija Davey,  joka ihastuu tekstiin niin paljon, että lähettää  ihailijakirjeen  Elspethille. Tästä kirjeestä alkaa elämänmittainen tarina. Välillä surullinen, mutta niin lämmin ja suloinen. Kirja alkaa vuodesta 1912  ja päättyy toisen maailmansodan melskeeseen Euroopassa.

Ihastuttava, lämmin, romanttinen hyvällä tavalla.  Helmet -lukuhaasteessa kirjasin tämän kirjan kohtaan 25. Kirjassa ollaan saarella