Luin vasta kaksi elämäkerraksi määriteltävää kirjaa, jotka ehkä ennemminkin ovat pohdintoja elämästä ja maailmasta. Molemmat saivat aikaan minussa paljon. 

Jani Toivolan Kirja tytölleni on odottanut pitkään yöpöydälläni, mutta nyt tartuin siihen, ja se oli kaiken sen odottamisen arvoinen, jopa enemmän. Takakannessa kerrotaan että se on "omakohtainen kertomus isän ja tyttären suhteesta ja tavotteista löytää juuri itselle oikea tapa olla vanhempi."  Ja jokainen vanhempi löytää varmasti yhtymäkohtia ajatuksista ja pohdinnoista. Kun väsyttää ja on yksinäistä, mutta myös siitä kun miettii että millaisen lapsuuden omalle lapselleen antaa ja antaako juuri oikeanlaisen. Ja mitä ihmettä se lapsi tästä kaikesta ajattelee ja muistaa.

Kirja kertoo myös tasapainoilusta nyky-yhteiskunnassa. Työn ja muun elämän jaksottamisesta, siitä miten saisi ajan ja voimat riittämään kaikkeen siihen mihin sen pitäisi riittää. Vai pitäisikö sittenkään. Olisiko sittenkin se aika ja yhdessäolo arvokkainta mitä lapselle ja itselleen antaa? Millaisen maailman haluaa jättää jälkeensä?

Maria Veitolan Veitola-kirja on ollut paljon julkisuudessa, mutta ne asiat mitkä kirjasta on nostettu, ovat jälleen tämän hetken uutistavan mukaan nostettuja, hyvinkin epäoleellisia asioita koko kirjaan nähden. Tässäkin kirjassa keskeisenä teemana on mielestäni kunnianhimoisen ihmisen tasapainoilu nyky-yhteiskunnan odotuksien ja vaatimusten kanssa. Mikä on normien mukaista, miten jaksaa tehdä sitä työtä mitä rakastaa sydämestään ja miten olla rehellinen itselleen ja muille. Kirja koostuu Veitolan kirjoittamista kolumneista vuosien varrelta, joita hän nykyisessä elämäntilanteessaan kommentoi ja selittää. Pohtii ja analysoi. Kolumneista muodostuu samalla myös aikajana kaikesta siitä mitä vuosien saatossa on ollut pinnalla, pohdinnassa, yhteiskunnassa esillä.  Todella mielenkiintoinen ja rikas tapa käydä menneisyyttä läpi!

Montaa asiaa jäin miettimään; Marian saamaa mallia siitä, että sekä äiti ja mummo ovat tehneet töitä sydämellä. Ja että äiti voi olla myös intohimoinen töissäkävijä. <3 Ja se että mitä jos kaikki ainakin tosinaan yrittäisi tehdä parhaansa töissä. Mitähän tapahtuisi? Ja se että on helpompaa puhua suoraan ja rehellisesti, tälloin voi myös itseään katsoa peiliin.

Vaikka en koskaan pysty olemaan yhtä analyyttinen ja täysillä tunteva ja viisaita pohdiskeleva kun edellä mainitsemani ihmiset, olen saanut paljon mietittävää. Inspiroitunut, liikuttunut ja kokenut yhteyttä molempien heidän kanssa. Se kai se on näiden kirjojen perimmäinen tarkoitus. Kiitos!

-Kirsi