tahtikirkas.jpg

Olen jo useamman vuoden intoillut dystopioista, lukenut useita ja pettynyt todella moneen aikuisten dystopiaan, lukenut niitä myös nuorten aikuisten puolelta aika kattavasti kirjavinkkauksia varten ja pitänyt monesta todella paljon. Ainahan yksi maailmanloppu piristää kummasti.  Nyt tartuin kovin ennakko-odotuksin Lars Wilderängin Tähtikirkas kirjaan, ja se kyllä koukutti!

On ihan erilaista lukea Ruotsiin sijoittuvaa maailmanloppua, verrattuna kaikkiin niihin amerikkalaisiin vastaaviin. Kirja meni todellakin ihon alle. Mitä tapahtuu kun kaikki elektroniikka yhtäkkiä sammuu. Puhelimet vähitellen, autot, tietokoneet. Lääkkeitä ei enää saa, koska sähköisiä reseptejä ei saada tulostettua. Kauppojen hyllyt eivät täyty koska varastot ovat pienet. Rahaa ei ole, koska kortit eivät toimi. Ainoat toimivat kulkuvälineet ovat polkupyörät ja jalat. Ennen kaikkea tieto ei kulje. Minnekään suuntaan. Kukaan ei  tiedä mitä tapahtuu, mutta luotto yhteiskuntaan, joka kyllä järjestää kaiken on valtava. Mitä tehdä kun lopulta ydinvoimalan jäähdytysjärjestelmäkin pettää?

Teos on jaettu neljään osaan: Kieltäminen, Raivo ja käsitteleminen, Masentuminen ja Hyväksyminen. Päähenkilöitä on useita, hyvin erilaisissa tilanteissa eläviä ja erillä tavalla tilanteesta selviäviä ihmisiä. Nollautuminen, niinkuin elektroniikan sammumishetkeä kutsutaan, tapahtuu loppukesästä. Synkkä syksy muuttuu kirkkaaksi talveksi, jolloin kaaos on valmis.

Kirja herättää todella paljon ajatuksia yhteiskuntamme haavoittuvuudesta. Mitä kaapeissa pitäisi olla kaiken varalta ja minne voi mennä jos kaupungeissa ei ole enää turvallista?

Kyseessä on trilogia, jonka toinen osa Tähtisade odottaa jo yöpöydälläni. Nähtäväksi jää, jatkuuko trilogia yhtä onnistuneena kuin sen ensimmäinen osa on.

-Kirsi