resize-normal.jpg

Luin Essi Kummun kirjan Lasteni tarina yhdeltä istumalta. Ja nyt kun haluaisin kertoa siitä, tuntuu että sanat loppuvat. Kun tytär kiipeää syliin ja kyselee vauva-ajasta, ei tiedä mitä sanoisi

“En pysty kertomaan syntymätarinaa, sillä en muista sitä. En pysty kertomaan sitä, sillä sen muisteleminen avaisi minussa sellaisen paikan, että arkielämä askareineen kävisi liian raskaaksi elää. Mutta syntymätarina on ratkaiseva.”

Näin alkaa Essin tarina lapsista, äidiksi kasvamisesta, oman itsensä tuntemisesta. Essi puhuu myös paljon suvun muistista ja tunneperimästä, siitä miten tulevat sukupolvet oppivat tavan tuntea ja toimia aikaisemmilta sukupolvilta, tietämättään. Niin totta, ja kuitenkin niin piiloitettua.

Äärettömän kaunis juonne kirjassa on myös papan kohtaaminen, kyläily. Kaikki se mitä jää sanomatta ja sanotaan.

En kerro enempää. Suosittelen vain. Itseeni ainakin kolahti niin, että luen kirjan uudelleen, kunhan pään sisäinen kohina hiljenee.

-Kirsi