Nuorella miehellä ON sanomista
Sami Rajakylän esikoisromsku Pätkärunoilija rulettaa. Johan oli opus minun makuuni, iiih!! Heti tähän perään sanon, ettei kirja silti varmasti ole kaikkien mieleen, sillä niin moneen suuntaan ja ihanasti heiluu sanan säilä, että väkisinkin joku lukija ottaa nokkiinsa päähenkilö Keijon kannanotoista. Mutta lukaiskaapa silti, sillä kirja on myös hauska.
Keijo on tradenomi, joka katselee työkseen kauhukuvia KELAn tiskin takaa. Vapaa-aikoinaan hän potee kouristavaa yksinäisyyttä, syö, ryyppää, piereskelee, pohdiskelee ja tutkailee naisten keikkuvia peräpäitä ja haaveilee joskus pääsevänsä sellaiseen kajoamaan, mutta tärkeintä on kirjoittaminen. Keijo haaveilee kirjailijan urasta, kirjoittaa ja kirjoittaa ja ihailee ainakin Linkolaa ja Bukowskia. Välillä, varsinkin morkkiksessa, Keijo pelkää vähän kaikkea, kuolemaakin ja maailman arvaamattomuutta, jossa kuka tahansa saattaa kilahtaa koska tahansa. Keijoa, kuten meitä lukijoitakin, uhkaa ekokatastrofi, maailmanlaajuiset konfliktit... ja väestöräjähdyshän on jo tapahtunut, mutta “Keijoa ei kiinnostanut maailman pelastaminen. Häntä kiinnosti oman sielunsa pelastus, ja jos useampia kiinnostaisi sama asia, maailma pelastuisi sivutuotteena”.
Suuren suuria juonenkäänteitä ja jännitystä ei lukijalle ole luvissa. Naisenmetsästyksellä ja oluen litkinnälläkään ei mässäillä, eivätkä ne mielestäni ole tässä kirjassa itsetarkoitus, vaan kulissi, jonka lomaan on somasti istutettu yhteiskuntakritiikkiä ja suorastaan filosofiaa. Minähän tykkään kun joku uskaltaa sanoa asiat kuten ajattelee ja vieläpä perustella kantansa. Tämänkin Keijo osaa, hän esimerkiksi perustelee sivutolkulla, miksi minuutin hiljaisuudet jonkun tai joittenkin muistolle ovat tekopyhiä ja vastenmielisiä tekoja. Mielestäni tämä kirja on niin tätä päivää ja siksi tärkeä.
Peräkaneetiksi laitan muutamat nasevat lainaukset, joihin ainakin minä voin yhtyä:
- “Taide syntyy yksinkertaisuudesta, luonnollisuudesta ja paremman toivosta.”
- ”Ihminen näki aina sen mitä halusi, ja jätti näkemättä sen mitä ei halunnut.”
- ”Oli arrogantti virhepäätelmä kuvitella voivansa pohtimalla ratkaista yhden maailmankatsomuksen paremmuuden toiseen verrattuna. Mutta ihminen, joka kerran puki jonkin aatteen ylleen, näki siitä edespäin maailman tuon aatteen lävitse. Lopulta jokainen arvostelu ja näkemys, joka erosi aatteesta, muodosti uhan ihmisen identiteetille, ja mitä suurempi uhka, sitä syvempi taantumus.”
- Anita
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.