maanantai, 9. heinäkuu 2018

Tähtikirkas

tahtikirkas.jpg

Olen jo useamman vuoden intoillut dystopioista, lukenut useita ja pettynyt todella moneen aikuisten dystopiaan, lukenut niitä myös nuorten aikuisten puolelta aika kattavasti kirjavinkkauksia varten ja pitänyt monesta todella paljon. Ainahan yksi maailmanloppu piristää kummasti.  Nyt tartuin kovin ennakko-odotuksin Lars Wilderängin Tähtikirkas kirjaan, ja se kyllä koukutti!

On ihan erilaista lukea Ruotsiin sijoittuvaa maailmanloppua, verrattuna kaikkiin niihin amerikkalaisiin vastaaviin. Kirja meni todellakin ihon alle. Mitä tapahtuu kun kaikki elektroniikka yhtäkkiä sammuu. Puhelimet vähitellen, autot, tietokoneet. Lääkkeitä ei enää saa, koska sähköisiä reseptejä ei saada tulostettua. Kauppojen hyllyt eivät täyty koska varastot ovat pienet. Rahaa ei ole, koska kortit eivät toimi. Ainoat toimivat kulkuvälineet ovat polkupyörät ja jalat. Ennen kaikkea tieto ei kulje. Minnekään suuntaan. Kukaan ei  tiedä mitä tapahtuu, mutta luotto yhteiskuntaan, joka kyllä järjestää kaiken on valtava. Mitä tehdä kun lopulta ydinvoimalan jäähdytysjärjestelmäkin pettää?

Teos on jaettu neljään osaan: Kieltäminen, Raivo ja käsitteleminen, Masentuminen ja Hyväksyminen. Päähenkilöitä on useita, hyvin erilaisissa tilanteissa eläviä ja erillä tavalla tilanteesta selviäviä ihmisiä. Nollautuminen, niinkuin elektroniikan sammumishetkeä kutsutaan, tapahtuu loppukesästä. Synkkä syksy muuttuu kirkkaaksi talveksi, jolloin kaaos on valmis.

Kirja herättää todella paljon ajatuksia yhteiskuntamme haavoittuvuudesta. Mitä kaapeissa pitäisi olla kaiken varalta ja minne voi mennä jos kaupungeissa ei ole enää turvallista?

Kyseessä on trilogia, jonka toinen osa Tähtisade odottaa jo yöpöydälläni. Nähtäväksi jää, jatkuuko trilogia yhtä onnistuneena kuin sen ensimmäinen osa on.

-Kirsi

maanantai, 18. kesäkuu 2018

Palasia ja murusia, viisauksia ja pohdintaa

kirja%20tyt%C3%B6lleni.jpg     veitola.jpg

Luin vasta kaksi elämäkerraksi määriteltävää kirjaa, jotka ehkä ennemminkin ovat pohdintoja elämästä ja maailmasta. Molemmat saivat aikaan minussa paljon. 

Jani Toivolan Kirja tytölleni on odottanut pitkään yöpöydälläni, mutta nyt tartuin siihen, ja se oli kaiken sen odottamisen arvoinen, jopa enemmän. Takakannessa kerrotaan että se on "omakohtainen kertomus isän ja tyttären suhteesta ja tavotteista löytää juuri itselle oikea tapa olla vanhempi."  Ja jokainen vanhempi löytää varmasti yhtymäkohtia ajatuksista ja pohdinnoista. Kun väsyttää ja on yksinäistä, mutta myös siitä kun miettii että millaisen lapsuuden omalle lapselleen antaa ja antaako juuri oikeanlaisen. Ja mitä ihmettä se lapsi tästä kaikesta ajattelee ja muistaa.

Kirja kertoo myös tasapainoilusta nyky-yhteiskunnassa. Työn ja muun elämän jaksottamisesta, siitä miten saisi ajan ja voimat riittämään kaikkeen siihen mihin sen pitäisi riittää. Vai pitäisikö sittenkään. Olisiko sittenkin se aika ja yhdessäolo arvokkainta mitä lapselle ja itselleen antaa? Millaisen maailman haluaa jättää jälkeensä?

Maria Veitolan Veitola-kirja on ollut paljon julkisuudessa, mutta ne asiat mitkä kirjasta on nostettu, ovat jälleen tämän hetken uutistavan mukaan nostettuja, hyvinkin epäoleellisia asioita koko kirjaan nähden. Tässäkin kirjassa keskeisenä teemana on mielestäni kunnianhimoisen ihmisen tasapainoilu nyky-yhteiskunnan odotuksien ja vaatimusten kanssa. Mikä on normien mukaista, miten jaksaa tehdä sitä työtä mitä rakastaa sydämestään ja miten olla rehellinen itselleen ja muille. Kirja koostuu Veitolan kirjoittamista kolumneista vuosien varrelta, joita hän nykyisessä elämäntilanteessaan kommentoi ja selittää. Pohtii ja analysoi. Kolumneista muodostuu samalla myös aikajana kaikesta siitä mitä vuosien saatossa on ollut pinnalla, pohdinnassa, yhteiskunnassa esillä.  Todella mielenkiintoinen ja rikas tapa käydä menneisyyttä läpi!

Montaa asiaa jäin miettimään; Marian saamaa mallia siitä, että sekä äiti ja mummo ovat tehneet töitä sydämellä. Ja että äiti voi olla myös intohimoinen töissäkävijä. <3 Ja se että mitä jos kaikki ainakin tosinaan yrittäisi tehdä parhaansa töissä. Mitähän tapahtuisi? Ja se että on helpompaa puhua suoraan ja rehellisesti, tälloin voi myös itseään katsoa peiliin.

Vaikka en koskaan pysty olemaan yhtä analyyttinen ja täysillä tunteva ja viisaita pohdiskeleva kun edellä mainitsemani ihmiset, olen saanut paljon mietittävää. Inspiroitunut, liikuttunut ja kokenut yhteyttä molempien heidän kanssa. Se kai se on näiden kirjojen perimmäinen tarkoitus. Kiitos!

-Kirsi

 

maanantai, 11. kesäkuu 2018

Erään tapon tarina : Katariina Vuori

eraan-tapon-tarina.jpg

Tämä kirja on yksi esimerkki, siitä mitä perheiden sisällä voi tapahtua. Todellisiin tapahtumiin perustuva "Erään tapon tarina" on kertomus pojasta, äidistä, isästä, ystävistä, mummosta ja musiikista. Ennen kaikkea tämä on selviytymistarina. Äiti, mummo ja poika selviävät, mutta selviytymisen hinta on on raskas kantaa. 

Aika-ajoin luemme lehdistä perhesurmista, lasten tai naisten pahoinpitelyistä. Piinasta jonka keskellä jotkut perheet  joutuvat elämään ehkä koko elämänsä ajan. Osa haluaa sulkea silmänsä näiltä pahoilta asioilta. Boikotoi iltapäivälehtien raflaavia otsikoita. Toiset taas ahmivat jokaisen klikkiotsikon taakse kirjoitetun tarinan.

Itse lukeudun enemmän noihin boikotoijiin. Tästä tarinasta halusin kuitenkin tietää mitä todellisuudessa tapahtui. Välillä luin väkisin, vihaisena ja surullisena.  Kirja on hyvin kirjoitettu, mutta aihe on todella raskas.

Noiden tapahtumien aikaan olin itse juuri nuori äiti. Kirjan henkilöitä en tunne, mutta kuten lehtijutuissa on kerrottu juorut kylällä kiersivät.  Paikkakunnalla kiertävät jutut ohitin. Suljin ne pääasiassa mielestäni niin kuin niin moni muukin. Ne eivät koskettaneet minua tai lähipiiriäni. Muistan kuitenkin miettineeni, eikö tuohon löydy mitään ratkaisua. Eikö ole olemassa sellaista instanssia joka voisi laittaa pisteen tapahtumille.

Tätä kirjaa en osaa suositella erityisesti kenellekään. Mutta tämän lukeminen avaa varmasti monen silmät näkemään asioiden taustoja laajemmin. Koko kirjan ajan ajattelin, miten pojan arki oli mukautunut isän kulloiseenkin mielentilaan. Poika tajuaa, ettei elämä tällaisena ole normaalia, mutta se on hänen arkensa ja hänen perheensä. Leikit, kaverit, koulu ja musiikki antavat arkeen mielekkään rytmin. Ja ennenkaikkea mummo, johon voi aina luottaa.

Kaikkea hyvää haluan toivottaa tämän tarinan selviytyjille.

sunnuntai, 10. kesäkuu 2018

Venäläiset tilikirjani

Venalaiset_tilikirjani09402.jpg

​Jos etsinnässä on kepeää kesälukemista, jossa kuitenkin tapahtuu, on Anniina Tarasovan kirja Venäläiset tilikirjani juuri sopiva lomalukeminen. 

Kirjan päähenkilö, turkulainen talousalan ammattilainen Reija Wren saa työkomennuksen Pietariin jossa venäjällä toimivaan suomalaisomisteiseen firmaan halutaan tehdä sisäinen tarkastus. Reija lähtee innokkaana toimeen, hän on varma, että tämän komennuksen jälkeen avautuvat ovet parempiin työtehtäviin ja vastuullisimpiin pesteihin. Joten ei kun tuumasta toimeen! Luvut eivät valehtele. Kuitenkin, asiat eivät olekaan niin yksinkertaisia kun Reija aluksi luulee. Tietoja joutuu etsimään toisinaan koirien ja kissojen kanssa, ja muun muassa keskeisen työntekijän, Pavelin katoaminen vaietaan kuoliaaksi. Venäläinen ja suomalainen kulttuuri törmäävät välillä rytinällä, mutta Reija puikkelehtii välillä loistavasti, välillä hieman kompastellen kahden maan kulttuurin ja toimintatapojen välillä.    

Reija ei etsi ystäviä töistä, mutta ottaa tehtäväkseen tutustua läheisesti myös venäläisiin vapaa-ajanvietto mahdollisuuksiin. Hän puurtaa yötä päivää tarkastuksen parissa, ja saakin osakseen niin outoja katseita kuin myös vihollisia. Välillä katoavat niin Reijan muistiinpanot, kuin myös astmapiiput.

Takakannessa mainitaan että Reija on kuin bisnesmaailman Bridget Jones, ja kieltämättä, selkeä yhteys tyypeissä on!  Lämpimästi suosittelen, tätä kepeää toimintaromaania! 

- Kirsi

 

 

 

 

 

tiistai, 22. toukokuu 2018

Everstinna

Everstinna.jpg

Kirja on aina kirja. Siis liputan perinteisen paperiversion puolesta. Mutta en voi mitenkään olla ylistämättä kuuntelemaani Rosa Liksomin Everstinnaa Anna Saksmanin lukemana.

Aloittelin perusteellista kevätsiivousta. Se siivouskärpänen tahtoo iskeä hetkeä ennen ensimmäisiä hyttysiä. Kaivoin nappikuulokkeet laatikon pohjalta ja selasin kirikirjaston e-äänikirjoja. Eihän kokoelma laaja ole, mutta on se laadukas.  Sieltä sain napattua kuunneltavaksi Rosa Liksomin Everstinnan.

Heti alkuun ihastuin lukijaan, joka rauhallisella äänellä kertoi kuin omaa tarinaansa Everstinnasta. Everstinnan tarina itsessään on lumoava. Eletään maassa joka on valmistautumassa jälleen sotaan. Suomi on tehnyt vahvan liiton natsi-Saksan kanssa. Hätkähdyttää se millä antaumuksella luotettiin Saksan kaikkivoipaisuuteen. Hyväksyttiin ajatusmalli, jossa toiset on hävitettäväksi joutavaa roskaa. Loppujen lopuksi kuitenkin käy niin kuin käy.

Sama ajatusmalli toistuu kuvatussa parisuhteessa. Vaimo on miehen omaisuutta,  jota muut eivät saa edes katsoa. Vaimon tehtävä on olla miehen tukena ja ihailla ja miellyttää miestä. Naisen ei pidä ajatella vaan tehdä niin kuin mies sanoo. Rintarinnan sotaan valmistautumisen kanssa eletään siis räiskyvää parisuhdetta kahden vahvan persoonan välillä. Everstin ja kertojan.

Kävin pari vuotta sitten kuuntelemassa Topi Mikkolan monologin Annikki Kariniemestä. Ajoittain kirjaa kuunnellessani näen silmissäni Topin luoman hahmon. En tiedä johtuuko tuttuuden tunne murteesta vai onko kirjassa vain niin paljon aitoa Annikkia, että välillä unohdan tämän olevan viime vuonna ilmestynyt kirja.

Uskomaton tarina ja huippulukija. Siinäpä kevätsiivous sujui rattoisasti ja puhdasta tuli.

Helmet lukuhaasteessa kohtaan 33. Selviytymistarina

-Mia-