torstai, 15. huhtikuu 2021

Hannu Leimu : Kadonneet

E8B456AF-6D45-4C88-89DD-58D7DD76C94C.jpg
Sarjakuvat ovat sitä kirjallisuutta, joka valitettavan usein unohtuu vain aikomukseksi lukea. Onneksi aloitin tämän, sillä aloittamisen jälkeen ei ollut vaaraa, että lopettaisin kesken.
Tämä on kertomus sodasta ja siitä kaaoksesta, jonka sota jättää jälkeensä. Tyhjä kaupunki, jota villiintyneet koirat asuttavat. Kesken jääneet elämät näkyvät esineinä, autoina ja ruumiina kaupungin kaduilla, rakennuksissa ja kellareissa.
Isä ja poika lähtevät etsimään orjakauppiaiden sieppaamaa äitiä. Isä ei juuri suojele pientä poikaa todellisuuden kauheuksilta, mutta ilmeiseti poikakin on kokenut niin paljon, että kestää tämän matkan.
Kuvat ovat taidetta. Ilmeet ja liikkeet ovat aidot. Tämä koskettaa. Dystopinen rakkaustarina, sotakirja ja selviytymistarina samoissa upeissa kansissa.

Suosittelen etsimään käsiisi tämän Hannu Leimun kirjan. Ehkä se saa sinut etsimään muitakin tarinoita sarjishyllyiltä.


torstai, 8. huhtikuu 2021

Hanna Hauru Viimeinen vuosi

88D4338A-3696-415C-8296-D9CDD2A57FAB.jpg
Kyllä meni pääsiäinen mukavasti. Talo oli täynnä väkeä, mutta pyhien hiljaisina aamutunteina, kun muut vielä nukkuivat, nousin hiljaa ylös, keitin kahvit ja nautin tästä Hanna Haurun Viimeinen vuosi kirjasta. Pieni luku kerrallaan ja kun väkeä alkoi pyöriä ympärillä, laskin tarinan muhimaan ja odottamaan seuraavaa aamua.
Ihana, rauhallinen, haikea ja melankolinen kirja. Sivuja ei tarvitse olla viittäsataa, kun tarina jää viipymään ajatuksiin vielä pitkäksi aikaa kirjan viimeisen sivun jälkeen. Ajatus korvaa turhan täytteen.

-Mia-

torstai, 25. maaliskuu 2021

Lucy Fricke : Tyttäret

tyttaret.jpg  

Tämän vuoden ensimmäinen neljännes on ollut vähän takkuista lukemisen suhteen. Meni liki kuukausi, etten saanut luettua yhtään kirjaa ja se on asia josta pitää olla melkeinpä jo huolissaan. Osasyy toki voi olla, että jäin kiinni neulomiseen. Sukkaa ja lapasta valmistui niin vauhdikkaasti, että en enää keksinyt kenelle niitä olisin tehnyt. Sitten ykskaks samalla tavalla kuin neulontahulluus iski, se myös lopahti. Viimeinen sukan tekele on ollut puikoilla nyt kuukauden ja se ei taida siitä edistyä ennen ensi syksyä. Toki vähän kutkuttaa, kun juuri kirjastoon tuli uusi ihana sukkakirja. Sisko Malisen ”Sissukat”.

Kun sukat jäi, asettuivat kirjat jälleen syliini oikein mukavasti.
Tälle keväälle olen mm. ajellut Lucy Fricken ”Tyttärien” matkassa yli Alppien Saksasta Kreikkaan ja tutustunut näiden tyttärien isiin ja heidän erikoislaatuisiin tarinoihinsa.  

Marthan isä sairastaa syöpää. Käsillä on viimeiset ajat ennen kuin kunto romahtaa siihen pisteeseen, ettei hän pysty toimimaan enää itsenäisesti. Se on Kurtille, Marthan isällä liikaa. Hän patistaa tyttärensä saattamaan hänet Sveitsiläiselle klinikalle, josta on varannut ajan. Matka on tarkoitus tehdä Kurtin vanhalla autonrämällä ja koska Martha ei ajamansa kolarin jälkeen ole uskaltautunut auton rattiin, ottavat he matkalle mukaan myös Marthan ystävän Bettyn.  Mikä onkaan tragikoomisempaa kuin se että aikataulu on liian tiukka. Voiko omasta tilatusta kuolemastaan myöhästyä. Onko se edes luvallista. Pitääkö varata uusi aika ja ajaa tämä matka uudelleen.

Kurtin asunnossa odottaessaan, Betty miettii Marthan ja hänen ystävyyttään. Se on alkanut vasta aikuisiässä. Syy siihen, että ystävyydestä on tullut niin vahva, on kuitenkin samankaltaiset historiat.

”Martha ja minä tutustuimme toisiimme kaksikymmenvuotiaina, olimme tuolloin jo irrottaneet alkuperämme itsestämme, emme siististi mutta määrätietoisesti, ja tajusin vasta nyt, tässä asunnossa, näissä kolmessa ahtaassa huoneessa, joiden seinät olivat tupakansavusta ruskeat, että se, mikä meitä sanomattomasti yhdisti, oli juuri tuo menneisyys.”

Matka jatkuu yli Alppien Italiaan ja Kreikkaan. Josta vuorostaan Betty etsii jälkiä omasta kadonneesta ja jo kuolleesta isäpuolestaan. Polku vie Bettyn viimein syrjäiselle Kreikan saarelle josta turistit ovat vähitellen kadonneet ja jäljelle ovat jääneet ainoastaan halvan viinin tuomat ruotsalaiset.

”Aivan kuin koko Eurooppa tulisi tänne rappioitumaan. Täällä myydään viiniä kilohinnalla. Missään ei saanut vinttiä pimeäksi yhtä halvalla, kaupan päälle vielä näkymä turkoosinsiniselle merelle. Ruotsalaisparat, ajattelin, heidän oli lähdettävä kotimaastaan juodakseen itsensä hengiltä.”

Tämä viimeinen lainaus oli ihan pakko lisätä tähän loppuun. :)

-Mia-

maanantai, 19. lokakuu 2020

Jenny Golganilta kevyttä ja kivaa luettavaa

uusia_lukuja_ja_onnellisia_loppuja13935.  Majakanvaloa_ja_tuoreen_leivan_tuoksua13

 

Jenny Colgan on kirjoittanut sarjan kirjoja joilla ei ole ihan perinteisen tyyliset nimet. Juuri sellaista rentouttavaa ja mukavaa luettavaa kun syksy pimenee ja päätät lähteä mukavalle nojatuolimatkalle.

Uusia lukuja ja onnellisia loppuja

Ninan työt pienessä kirjastossa Birminghamissa loppuvat ja hänen on löydettävä uusi suunta elämälleen, ellei halua jäädä ystävänsä suojatiksi. Nina on haaveillut pitkään kirjakauppiaan urasta ja päättää perustaa liikkuvan kirjakaupan. Budjetti on rajallinen mutta hän löytää edullisen pakettiauton Skotlantilaisesta kylästä. Suunta siis pohjoiseen autokaupoille.

Pakettiauto on rouhea ja jäyhä kuten sen myyjäkin. Pitkän suostuttelun jälkeen Nina saa kaupat tehtyä ja useamman yrityksen jälkeen hän saa hirvityksen myös liikkeelle. Paluu Birminghamiin ei kuitenkaan suju ihan ongelmitta eikä autolle tunnu löytyvän tilaa kaupungista. Nina päättää suunnistaa takaisin pohjoiseen ja perustaa liikkuvan kirjakaupan. Asiakkaita riittää ja pikkuhiljaa kyläläisetkin tunnustavat, että kirjakauppa on ihan kiva. Synkeä vuokraisäntä ja junalla ohi ajeleva veturinkuljettaja aiheuttavat kyllä aika-ajoin erinäisiä tuntemuksia nuoressa kirjakauppiaassa.

 

Majakan valoa ja tuoreen leivän tuoksua

Toinen Golganin kirja sijoittuu pienelle englantilaiselle saarelle. Saaren yhteydet mantereelle ovat pengertien varassa ja vuorovesi sulkee saaren aina osaksi vuorokautta.

Pollyn yritys ja suhde on tehnyt konkurssin. Pollyn on löydettävä asunto ja työ ja päästävä uuden elämän alkuun. Kaupungin vuokrataso on liian korkea ja Polly päättää laajentaa etsintää Cornvalliin. Hän löytää suloisen näköisen talon jossa on kohtuullinnen vuokra ja hän lähtee tutustumaan paikkaan.

Jokin mystinen asia saa hänet päättämään, että kokeilee paikkaa. Antaa sille mahdollisuuden. Alakerran vanha suljettu leipomo saa hänet innostumaan jälleen unohtamastaan harrastuksesta leipomisesta. Tuoreen leivän tuoksu saa kyläläiset hullaantumaan Pollyn leivistä ja niinpä hän uskaltaa haaveilla oman leipomon perustamisesta.

Molemmat kirjat ovat ovat suloisia välipalakirjoja. Tosin jälkimmäistä lukiessa huomaat liian usein olevasi jääkaapilla voitelemassa rapeakuorista maalaisleipää.

-Mia-

torstai, 15. lokakuu 2020

Kaukaisten saarten atlas

kaukaisten-saarten-atlas.jpg

Jokainen meistä on varmasti ainakin lapsuudessa tutkinut karttoja, joko isoja ja pieniä niin että on seurannut sormella maan rajoja tai joen piirrettyä reittiä. Etsinyt vuoria ja järviä ja kuvitellut mielessään mitä siellä näyttää. Oletko viime aikoina tehnyt niin? 

Kaukaisten Saarten Atlas kirja kannustaa juurikin tekemään tätä. Kirjan alaotsake  - Viisikymmentä saarta, joilla en ole koskaan käynyt enkä tule käymään - sai mielenkiintoni viimeistään heräämään. Ja todellakin kirja esittelee 50 vaikeapääsyistä saarta ympäri maailmaa. Jokaisesta saaresta kerrotaan tarina. Vastaan tulee paratiiseja, salaisia tukikohtia, haaksirikkoituneita orjia, lintuparatiiseja ja paljon muuta. Ovatko tarinat totta? Ovatko kaikki saaret todella olemassa, en tiedä. Viimeiseen asti välttelin pakottavaa tarvetta googlata saaria ja tarinoiden todenperäisyyttä. 

"Karttojen tutkiminen voi lievittää niiden herättämää kaukokaipuuta ja jopa korvata matkan, mutta kyse on paljon enemmästä kuin esteettisestä korvikenautinnosta. Karttakirjan lukija ei tyydy yksittäisen eksoottisen paikan katseluun vaan haluaa omahyväisesti kaiken kerralla - koko maaiman. Kaipuu tulee aina olemaan suuri, suurempi kuin kaivatun kohteen saavuttamisesta saatu tyydytys. Minä valitsen mieluummin karttakirjan kuin kaikki matkaoppaat."

Saksankielinen alkuteos (Atlas der abgelegenen Inseln) voitti vuoden kauneimman saksalaisen kirjan palkinnon, ja kirja on todellakin kaunis suomenkielisenäkin painoksena. 

Tälle kirjalle on varmasti tilausta juuri tällaisena aikana, jolloin matkustaminen ei olekaan niin yksikertaista mihin olemme tottuneet. Kaukaisten saarten atlas vastaa kaukokaipuuseen yllättävällä tavalla. Kun on selaillut kirjaa sohvan nurkassa siihen uppoutuen, on oikeasti kuin olisi ollut kaukomatkalla.