torstai, 19. lokakuu 2017

Illallinen Amsterdamissa

hermankochillallinen.jpg

Bongasin uutuuksista Herman Kochin kirjan Pormestari. Takakansi herätti kiinnostukseni, mutta kun en sitä heti saanut lainasin ensinälkään Kochin "Illallisen".

Nyt luettuni "Illallisen" tutkailin vähän mitä siitä oli blogeissa ja arvosteluissa sanottu. Hämmästyin, että minulla on mennyt tämä helmi täysin ohi.

Ihan uskomaton tarina. Käsittämättömiä käänteitä. Ja silti se pisti  miettimään, että noinkohan sitä pitäisi omiensa puolta viimeiseen pisteeseen asti. Yli kaikkien moraalisten rajojen.

Alkuasetelma tarinassa on kahden veljeksen kohtaaminen ravintolassa. Toisesta maalataan täysi egoistinen paskiainen ja toinen on syvällisiä pohtiva perheen eteen kaikkensa antava isä.

Ilta etenee alkupaloista ja juomista jälkiruokiin ja siihen väliin mahtuu juonen totaalinen muutos. Lopulta jäin miettimään kuinka taitavasti kepeän ulkokuoren takana myllää vakavat asiat.

Jokin tässä kirjassa saa ajattelemaan Miika Nousiaisen kirjojen hahmoja ja huumoria.  Tyyppi kokee olevansa täysin oikeassa kaikkine absurdeine ajatuksineen ja omine totuuksineen.

Kochin uusinta "Pormestaria" en siis ole  vielä aloittanut ja nyt illallisen jälkeen ja takakannen tekstin luettuani vähän mietityttää että missä mielentilassa tuo olisi hyvä aloittaa.

Liikaa paljastamatta totean että liittäisin tämän Helmet -lukuhaasteessa kohtaan 20...

tiistai, 26. syyskuu 2017

Särkyneen pyörän karjatila

sarkyneen-pyoran-karjatila-cd.jpg

Äänikirjat ovat minulle jollain tapaa vieras ajatus. Kun lukee itse, voi äänet kuvitella mielessään sellaisiksi kuin haluaa. Ääneen luettuna ei mielikuvitukselle jää niin paljon tehtävää. Vähän kuin elokuvaa katsoessa. Jos olet lukenut kirjan ensin ja katsot sen jälkeen elokuvan voi olla vaikea päästä tunnelmaan, kun päähenkilö ei ole ollenkaan sen näköinen kuin kuvittelit.

Syksyn viinimarja- ja vadelmasavotta sai minut kuitenkin kokeilemaan. Kuuntelin Peter Franzénin itsensä lukemana Särkyneen pyörän karjatilan. Kokemus oli enemmän kuin mukava. Istuin jakkaralla poimimassa marjoja kun Peter lukee minulle ääneen. Murre sopi lukijalleen ja henkilöt saivat luonteet luojansa äänenpainoista.

Tarina keskittyy yhteen päivään maatilalla, jonka vanha emäntä täyttää 80 vuotta. Eletään 50-lukua, sotakorvaukset on saatu maksettua ja sodassa olleet ovat toipuneet kukin tavallaan. Toiset paremmin toiset huonommin. Sota vilahtelee aika-ajoin keskusteluissa.

Mehukkaimmat keskustelut syntyvät tuoreen nuoren emännän Marin ja Kainon, vanhaemännän välille. Kaino kokeilee miniänsä luonteen lujuutta keljuilemalla tälle kaikesta. Mari on roisi nainen, eikä anna Kainon sanojen latistaa mieltään.

Mari kumartui. Kaino kuiskasi: " Lusikkaleipäs maistuvat kusisilta..." Mari järkyttyi. yhtä törkeää lausetta hän ei ollut kuullut Kainon suusta vielä ikinä.

Eemeli on neljästä sisaruksesta nuorin. Hän on jäänyt pitämään kotitilaa muiden lasten lähdettyä kaupunkiin. Sota on jättänyt herkkään nuoreen mieheen jälkensä joita Eemeli yrittää hälventää runsaalla viina määrällä.

Särkyneen pyörän karjatila on hauska, ronski ja rumia sanoja kaihtamaton kertomus sisarusten ja heidän äitinsä ja perheidensä viettämästä kesäpäivästä. Se paljastaa myös koskettavat ja karut kokemukset jokaisen elämästä ennen tuota kesäisen kuumaa juhlapäivää.

Tämä on nyt sitten se yhden päivän romaani. Helmet -haasteessa kohtaan 19. 

-Mia-

maanantai, 28. elokuu 2017

Takapenkki

takapenkki.jpg

Palautuminen normaalielämään on jo tapahtunut. Elokuun loppu on itsellä jonkinlaista rauhoittumisen aikaa. Enää ei tarvitse suorittaa ja nauttia kesästä. Voi kaivaa kynttilät ja torkkupeiton esiin. Heittää hyvästit "rantakuntoon" -dieeteille ja aurinkovoiteille joita tänäkään kesänä ei pahemmin kulunut. Nyt ei tarvitse enää kytätä sataako huomenna vai saadaanko nauttia helteestä.

Loppukesän aurinkoisena viikonloppuna tartuin Laura Lehtolan kirjaan "Takapenkki". Ja olihan se posketon matka. "Takapenkki" ei ole ihan kevyttä kesäheinää. Se on mukavasti koomisilla tilanteilla ryyditetty kertomus muutaman ihmisen ajatuksista ja sattumuksista. Lukiessani huomaan onnitella itseäni siitä, että vierellä on kumppani joka pääsääntöisesti on samalla aallonpituudella kanssani.

Tuula on työvoimatoimistossa töissä oleva viisikymppinen nainen. Ainoa lapsi on muuttamassa opiskelija-asuntoon ja parisuhde kaipaisi hiukan muutakin kuin tyhjäksi jäävän huoneen remonttia. Tuulan mies on perustarkka, pihi ja konstailematon Topi. Arki on sujunut, kun toisen ajatuksen juoksun on oppinut tuntemaan. Topi ei sanoillaan ja teoillaan kiertele. Asiat todetaan uutisluotoisella kommentilla.

"Tuula painaa päänsä Topin olalle ja kysyy. -Miltä susta Topi tuntuu? Topi katsoo kummastuneena. -Normaalilta. Falskaakohan takana tiiviste vai mistä tuo ääni kuuluu?"  

Tuulan asiakas, Aleksi on 19-vuotias normeja ja kontrollia kaihtava nuori mies. Aleksin äiti on kuollut yllättäen pojan ollessa päiväkoti-ikäinen. Tiukan mutta reilun mummonsa kanssa elänyt Aleksi käyttää aikansa tutkimalla Wikipediaa. Työt haittaavat ikävästi harrastusta. Aamuisin ei ehdi tutustua tarpeeksi moneen maailman ihmeeseen.

Tuulan ja Aleksin sekä Aleksin satunnaisen tyttöystävän Elinan näkökulmista kerrottu tarina on paikoittain hurjakin matka Mazdan takapenkillä. Tosin kirjan nimi ja takakannen teksti ei paljasta puoliakaan sivujen tapahtumarikkaasta tarinasta.

Helmet lukuhaasteen kohta 28. Kirja kirjailijalta, jolta olet aiemmin lukenut vain yhden kirjan.

-Mia

perjantai, 25. elokuu 2017

Pääskysaari ja Kotro

elaman-a-ja-o.jpg



Elämän  A ja Ö

Kaikesta järkeilystä huolimatta jostain kaukaa perimästä iskee takaraivoon siivouspakko kesäloman alkaessa. Tosin venytin aloitusta nyt niin pitkälle, että jotain jäi siivoamatta. Mutta eipä ne kesävieraat kurkkineet kaappeihin eivät edes saunan lauteiden alle. Ei ne ainakaan näyttäneet siltä että olisivat kurkkineet.

Se aika jonka olin tarkoittanut kuuraamiseen, kului hitti-sarjaa netistä seuraamalla ja lukiessa. Uutuuksista käsiini tarttui Arno Kotron ja Jenni Pääskysaaren vuoropuhelu "Elämän A ja Ö Ihania oivalluksia, mutta miksi ne aakkoset eivät olleet järjestyksessä? Näin kirjastoihmisenä se häiritsi. Jos on aakkoset niin ne pitää olla järjestyksessä.

"Elämän A ja Ö" käsittelee elämän peruskysymyksiä. Yksi aukeama on omistettu kullekin pohdittavalle asialle. Kuten esimerkiksi Onnellisuus. Sonia Lyubomirsky on tehnyt aikoinaan tutkimuksen onnellisuudesta. Hän on tullut siihen johtopäätökseen, että onnellisuuteen vaikuttavat eniten geenit. Aika epäreilua jos on syntynyt peri suomalaiseen pessimisti-perheeseen.

Toinen elämän perusarvoja sivuava luku käsitteli tietysti rahaa. Kun sitä on vähän sitä on liian vähän ja kun sitä on enemmän ei sitä sittenkään ole tarpeeksi. Toiveet kasvavat tilipussin myötä. Aina on jokin uusi juttu mitä voi haluta.

Löysin kirjasta myös uusia elämän perusasioita. Yksi niistä oli Zumba. Tämä luku kiteyttää aika hyvin sen, miksi en viihdy kuntosaleilla tai porukkajumpissa. Ei ole kiehtovaa seurata peilistä miten oma kroppa hytkyy täysin erisuuntaan kuin muut ryhmäläiset. Eihän kukaan toki ole tullut sinne tarkkailemaan minun väärää tahtiani. Oma mokailukammo kuitenkin estää tämänkaltaisen liikkumisen. Mieluummin "zumpailen" koiran kanssa metsälenkillä.

Pidän Jenni Pääskysaaren huumorista. Se piiloutuu mukavasti vakavien asioiden ympärille. Arno Kotron teksteihin en ole aiemmin juuri perehtynyt. Mutta uskon ettei tämä jää viimeiseksi.

"Onnellisuus on kuin uni. Vaikea tavoittaa suoraan mutta se tulee kun on tullakseen - juuri kun sitä ei edes tullut ajatelleeksi. (AK)"

Tämän kirjan heitän Helmet lukuhaasteessa kohtaan 22. Kuvitettu kirja


-Mia

perjantai, 25. elokuu 2017

Suurin kaikista

suurin-kaikista.jpg

Olen jo toista kuukautta miettinyt, että haluaisin tätä kirjaa mainostaa ja suositella. En vain osaa kirjoittaa tästä. Malin Persson Gioliton dekkari "Suurin kaikista" kuvaa tapahtumia osittain koulusurmaa edeltävältä ajalta päähenkilön Majan kertomana ja osittain nykyhetkessä Majan ollessa syytettynä. 
Majan kertomusten avulla pääsee tutustumaan asioihin ja hetkiin, jotka lopulta päättyvät traagiseen ammuskeluun luokkahuoneessa.
Yleensähän ihmiset perustavat tämänkaltaisissa tapahtumissa mielipiteensä median suodattaman uutisoinnin perusteella. Tämä kirja pistää ajattelemaan, ettei asiat ehkä olekaan aina niin mustavalkoisia. Loppujen lopuksi totuuden taitaa tietää vain tekijä itse.

Tämän enempää en osaa tätä kirjaa ”ruotia”. Mutta lukekaa ja tehkää omat johtopäätöksenne. Tämä kirja ei ole ihan perinteinen dekkari. Epäillyt on jo tiedossa ja saatu kiinni. Vain loppuratkaisu asialle on auki.

Helmet lukuhaasteessa kohtaan 1. kirjan nimi on kaunis. Onhan se.

-Mia