Me olemme kirjoittaneet tätä blogia jo useamman vuoden säännöllisen epäsäännöllisesti aina silloin tällöin kun eteen on tullut hyvä kirja siitä on tehnyt mieli kirjoittaa ja kehua jollekin. Monta hyvää kirjaa on kyllä jäänyt esittelemättä ajanpuutteen tai jonkun muun tekosyyn takia. Monesti ollaan mietitty että lukeekohan tätä kukaan ja että ei varmaan.
Jälleen tuli todennettua se, ettei kirjastotyö ja lukeminen ole koskaan tylsää, sillä saimme hämmästyttävän yhteydenoton Maaseudun tulevaisuus- lehdeltä. Tästä eteenpäin kirjoittelemme myös sinne kerran kuussa kirjavinkkejä. (Hih!)
Tästä lähtien julkaisemme Maaseudun tulevaisuudessa olleen kirjavinkin myös täällä samaan aikaan, tai vähän myöhässä niinkuin nyt tämä. Tämän rinnalla vinkkaamme entiseen malliin kaikkea muutakin maan ja taivaan väliltä.
Lähtökohta Veera Niemisen kirjassa Avioliittosimulaattori on hyvinkin perinteinen.
Tyttö tapaa pojan kaupungissa ja rakastuu ensisilmäyksellä. Tietää, että tuossa se on se oikea. Kun vielä sattuu käymään niin, että myös poika ajattelee samalla tavalla, kaikki näyttää ruusunpunaiselta.
Paljastuu kuitenkin, että Jussi on maanviljelijänä Varsinais-Suomessa. Aino on valmis moiseen, hänhän on aina pitänyt lehmistä!
Aino päättää testata salamasuhteen kestävyyden muuttamalla kuukaudeksi Jussin luo. Kiva kesäloma on tiedossa, ja hänhän sopeutuu mihin vain.
Jo ensikohtaaminen Jokikunnan maatilan pihalla on hykerryttävä ja ennustaa, ettei tämä ehkä olekaan niin helppoa kuin Aino on suunnitellut. Kun kaupan päälle tulee kaksi tuppisuista miestä ja yksi teini, alkaa Ainoa hieman epäilyttää.
Lisämausteen soppaan tuovat varsinaissuomalaisten hiljaisuus ja harkitsevuus vastaan Itä-Suomen eläväinen puheliaisuus.
Tulevan appiukon puheesta ei saa mitään selvää. Kahvipöytähetket on kirjassa kuvattu niin hykerryttävästi, että hiljaisuuden ja kellon tikityksen ihan tuntee.
Toisen suupielen nosto on vanhoilta pojilta jo hymy ja murahdus kommunikointia.
”Häh? Unto katsoo minua. Se varmaan luulee, että minä en halua laittaa sitä mitä se ikinä pyysi minua laittamaan.”
”Ni laittasik sää, ei sil ny nii kiiru ole. Niin millä? No tol trekolil. Tre-siis-millä?!? ”
Hupaisia tilanteita tulee vastaan niin navetalla, paikallisella Teboililla kuin Ainon ystävien ja vanhempien vieraillessa maatilalla. Aino puskee läpi hiljaisuuden karjalaisella päättäväisyydellä ja saa trekolinkin kukoistamaan, no, ainakin melkein.
Kirjan juoni menee ennustettua kaavaa, mutta kohtaamiset ja kommellukset on kerrottu niin hersyvästi, ettei ennakoitavuus haittaa.
Kirja on kepeä hyvän mielen kirja, loistava iltalukeminen. Ainoa huono puoli, ettei kirjaa ole helppo laittaa syrjään, joten yöunet saattavat jäädä lyhyiksi.
Toivottavasti Veera Nieminen jatkaa Ainon ja Jussin tarinan kirjoittamista.
Jussi jäi mielestäni tässä kirjassa hyvin vähälle huomiolle. Miten siitä on voinut kasvaa tuollainen unelmapuoliso tuommoisista lähtökohdista? Väheneekö Ainon kälättäminen, kun hän tottuu tapoihin?
Lämpimästi suosittelen!
Kirsi
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.