Pidin valtavasti Celeste Ng.n edellisestä kirjasta Tulenarkoja asioita, niinpä tartuin tähän heti kun sen näin. Tänä kesänä olen lukenut hyvin monenlaisia kirjoja. Lasten hassuja kirjoja, nuorten scifiä, vanhempia klassikkoja ja kasan uusia, mutta sellaista oloa, että kirjaa ei voi laskea käsistään, ei ollut vähään aikaan tullut. Sitten tartuin tähän Olisi jotain kerrottavaa -kirjaan, ja siinä se oli. Se tunne että jos vielä ihan vähän lukisin... Ihan vain yksi sivu.... Tulen ihan kohta....

Kirjan tapahtumat sijoittuvat 70-luvulle. Leet ovat naapuruston ainoa kiinalaisamerikkalainen perhe. Isä James on Amerikassa syntyneenä, kiinalaisten vanhempien lapsena ollut aina silmätikkuna, kiusattuna ja yksin. Hänen suurin toiveensa on joskus olla kuin muutkin. Ja sitä hän vain toivoo lapsilleen. Perheen äiti Marilyn taas ei mitään muuta halua kuin olla poikkeuksellinen, erityinen. Nuorena perustettu perhe romutti Marilynin haaveet lääkärin ammatista, eikä hän mitään muuta toivo, kuin että hänen keskimmäinen lapsensa Lydia täyttäisi kaikki ne toiveet ja unelmat, jotka hänellä itsellään jäi toteuttamatta. Perheessä on myös kaksi muuta lasta, mutta Lydia on se, jolta molemmat vanhemmat odottavat ihmeitä. Sitä että hän tekee kaikessa paremmin ja oikeammin kuin he kumpikaan ikinä.

Kun Lydia löytyy läheisestä järvestä hukkuneena, ja tapaus näyttää olevan itsemurha eivät vanhemmat voi mitenkään ymmärtää, että heidän pidetystä, fiksusta ja täydellisestä tyttärestä paljastuukin täysin erilaisia puolia. Eivätkö Lydian haaveet olleetkaan hänen omiaan? Millainen Lydia olikaan? Mitä Lydia oikein halusi?                                                                                

Olisiko sittenkin pitänyt keskustella enemmän? Vaativatko vanhemmat Lydialta liikaa, mutta eihän Lydia itse koskaan sanonut vastaan. Lydian isoveli on vakuttunut että samalla kadulla asuva Jack tietää Lydian kuolemasta ja on siitä jotenkin vastuussa. Tarina pitää otteessaan loppuun asti. Ja kirja jää mieleen useammaksi päiväksi. Ja jos jotain olen jälleen vakuuttuneempi siitä, että asiat on hyvä sanoa ihan ääneen. 

-Kirsi