kansi.jpg

Onko teille käynyt koskaan niin, että kotona tarina luistaa, ei mitään ongelmaa. Mukavaa on ja yhdessä kuluu aika hyvin, mutta sitten näkee jotain vielä koukuttavampaa, ehkä se on ulkonäkö, ehkä sisus lupaa jotain ihan uutta ja erilaista. Ja sitten tilaisuutta ei voi jättää käyttämättä, vaan on poikettava, hypättävä uuden kelkkaan kesken kaiken.

Minulle kävi juuri näin. Kudottujen kujien kaupunki seisoi hyllyssä esillä. Ihmeellinen kansi. Hämmentävä. Nämä sanat kyllä kertovat sisuksestakin yllättävän paljon. Pakko oli siis tehdä hyppy keskenkaiken tähän, vaikka kotona oli ihan hyvä kirja kesken jo ennestään.

En ole lukenut Emmi Itärannan edellistä, kehuttua ja palkittua Teemestarin kirjaa, joten tyhjältä pöydältä lähdettiin. Joskus kun lukee kirjaa, on kuin kuulisi musiikkia. Sitä ei tapahdu usein, mutta toisinaan. Tämän kirjan kohdalla se tapahtui. Teksti oli niin kaunista, soljuvaa ja ihmeellistä.

Kirjaa on vaikea lokeroida. Aikakäsityksestä on vaikea saada kiinni, eli ehkä tämä on fantasiaa ilman örkkejä ja öttiäisiä. Kirjan päähenkilö Eliana löytää Seittien talon pihasta pahoinpidellyn naisen, joka ei pysty puhumaan. Naisella on kädessään tatuoituna Elianan nimi. Mitä tämä tarkoittaa ja mistä nainen on oikein tullut? Eliana alkaa selvittää naisen salaisuutta ja koko saaren mysteeriä 

Kirjan ehdotonta antia on satumainen kieli. Emmi Itäranta on kirjoittaja, joka tekstillään piirtää kauniita kuvia, välillä jopa hieman korumaisia. Mystinen, maaginen, hämmentävä, kaunis. Näitä sanoja käyttäisin jos muutamalla sanalla kirjaa arvostelisin. Kirjasta tulee mieleen Maria Turtschaninoffin  Maresi. Punaisen luostarin kronikoita -kirja.

Myöhemmin opin, ettei meripihkaan vangiksi jääneitä olentoja voi vapauttaa. Ne ovat menneisyyden kuvia, ajan ulkopuolelle pudonneita, ja se on niiden ainoa tapa olla olemassa. Kun kääntelen mennyttä silmieni edessä, ajattelen korentoa. Ajattelen läpikuultavaa kirkkautta, joka varjelee sitä ja vääristää sitä. Siivet eivät värähdä, se ei koskaan käännä tuntosarviaan. Silti, kun valo lävistää kiven uudesta kulmasta, korento näyttää muuntuvan toiseksi. Ja kauan sitten pysähtyneeseen asentoon on jo kirjoitettu se, mikä tulee myöhemmin.
Niin myös minun menneessäni kasvaa tämä nykyisyys jo sinä ensimmäisenä yönä, kun näen hänet.

-Kirsi