Korhonen.jpg

Riku Korhosen kirja Emme enää usko pahaan on yksi tämän vuoden Finlandia-palkintoehdokkaista. Kyllä tämä palkinnon ansaitsisi. Varmaan muutkin ehdokkaat, mutta koska ne on minulla lukematta, en voi niiden puolesta lippua heiluttaa. Tässä kirjassa on kuitenkin aikaisempaan lukemiseeni nähden ihan uutta näkökulmaa.  

Kirjan alku saa minut muistamaan nuoren miehen, joka valmistui koulusta samaan aikaan kanssani. Hänen 80-luvun idearikkaus ja into säilyi muiden vaipuessa seuraavan vuosikymmenen syöksykierteeseen. Ennen lamaa kehitellyt yltiöpäiset suunnitelmat onnistuivat ja tuottivatkin. Aivan kuin tarinan Eeronkin yritys.

Omahyväisestä, hyvin pärjäävästä Eerosta paljastuu kuitenkin ikäkriisiä poteva mies. Mies joka huomaa arjen voittaneen ja vieneen elämästä kaiken jännityksen. Kun vaimo vielä kesken pienen kinan tokaisee, ettei Eero ole enää mies, päättää tämä ratkaista avio-ongelmansa räväkällä ja ennen kaikkea miehisellä tyylillä. Siihen ei haeta apua parisuhdeoppaista tai -leireistä. Avio- ja ikäkriisi päihitetään perimiehisellä vaimonkaappauksella.

Eeron vaimo Aino työskentelee päihdeongelmaisten hoitokodissa. Hän näkee ympärillään ne ihmiset joiden elämässä oikeasti on ongelmia. Aino ei kaipaa elämäänsä ylimääräistä jännitystä tai seikkailua. Joskus pieni irtiotto arjesta olisi kohdallaan.  Lehtikirjoituksen herättämä ääneen lausuttu fantasia kääntyy tapahtumaketjuksi, jossa kaikki menee pieleen pahimmalla mahdollisella tavalla.

Eeron suunnitelma paljastuu jo kirjan alussa ja vääjäämättä tarina etenee kohti kaappauksen toteuttamista. Eero houkuttelee mukaansa kouluaikaisen ystävänsä Larin. Avioerostaan toipuva Lari on tyyppi joka haluaa välttää turhat riskit. Hän ei heittäydy hetkeen, vaan pohtii omien ratkaisujensa seuraukset. Lari käy sisäistä taistelua omia demonejaan vastaan. Siksi onkin musertavaa, että Eero saa houkuteltua hänet mukaansa.

Korhosen kirja nostaa esiin sisäisen pelon. Mitä jos sisimmässämme muhivat välähdyksenomaiset väkivaltaiset ajatukset karkaisivat hallinnasta? Vain pieni sattuma ja koko tarina muuttaa suuntaa.

Uskallan suositella tätä kirjaa. Finlandia-ehdokkuuden ei kannata antaa säikäyttää. Kirjan tarina on kyllä osaltaan rankka, mutta lukukokemuksena selkeä ja aika helppo. Alkuun tuntuu, ettei tällaisesta aiheesta voi saada uskottavaa tarinaa, mutta edetessään se saa hämmästymään. Kyllä! Näinkin voisi käydä!

-Mia