Yrjö  TEERIAHO : ITÄKAIRAN PRINSESSA.  Koilliskairan kuuluja kulkijoita. (2013)

"14.6. (1995) Uittipiekka. Olen viikon kulkenut, muita kulkijoita en ole nähnyt, kahdeksas päivä yksin.  Ei, en ole yksin.  Jokaisella heinänkorrella ja varvullakin on sanomansa, jokainen puu puhuu. Olen ihan  pieni osanen suurta luontoa.  On hyvä olla."  Itäkairan Prinsessa Sirkka Ikonen.

"1972 Saariselkä sai lahjan, kun Luppo-Matti Toivola aloitti sen tuntureilla ja erämaissa monivuotisen elämäntyönsä Metsähallituksen palveluksessa.  Hänestä tuli tuhansien tuttu...  Hän kulki tuntureilla, opasti tarvittaessa, tapasi vaeltajia ja kertoili ainutlaatuisella tavallaan alueen historiaa ja tapahtumia.  Huolehti erämaan tuvista ja reiteistä... Hän oli osa Saariselkää."  Erkki Lilja kirjoitti Matti Toivolasta.

"Kuinka olet kokenut julkisuuden?  Onko se ollut ... kirous? (kysyy Y. Teeriaho Reijo Savinaiselta)         -  Sisäänpäin olen hymyillyt, 95 % kirjoitetusta on ollut täyttä puppua..., toteaa Reijo Savinainen - Meänteisenä Saariselän legendaksi jäänyt."

Teeriaho avaa kirjassaan mielenkiintoisia muistelmia ja haastatteluja kolmesta ihmisestä, jotka ovat tahoillaan vaikuttaneet Saariselällä: sairaanhoitaja Sirkka Ikonen, opasvalvoja Matti Toivola ja salaperäinen legenda Reijo Savinainen.  Itselleni he olivat ennestään tuntemattomia; en ole myöskään kulkenut Saariselällä. Tutustuminen heihin herätti mielenkiintoni ja jopa kunnioitukseni.  Kirjassa eniten sivutilaa saavat Sirkka Ikosen vaelluspäiväkirjat, joiden kautta voi kuvitella itsensäkin kulkemassa hänen perässään, aistimassa erämaan väkevän luonnon, kasvien, eläinten, maisemien ja säiden moninaisuuden.  Vastapainona työn ja arjen pyörittämiselle luonto hoitaa henkeä, sielua ja ruumista.  Valtava on se tiedon ja kokemuksen määrä, jonka Itäkairan Prinsessa on kohta 40 vaellusvuoden aikana omaksunut, esim. kasvien, lintujen ja jopa taivaan tähtienkin tuntemusta, puhumattakaan Itäkairan maastosta haasteineen.  Hän on kokenut luonnon armoilla dramaattisiakin hetkiä.

Vaikka kirja vilisee minulle outoja paikkoja ja sanoja, esim. Vongoiva, Jauro, Uittipiekka jne. tai murustat ja kuolpunat - mitähän ne ovat? - tapahtumat ja kerronta kuitenkin tempasivat mukaan.  Olen käynyt kartan kimppuun ja kasvikirjasta pitää vielä tarkistaa tuntureiden kasveja.  Nautin elämyksistä Saariselän kairoilla sekä kirjan runoista!  Kiitos Yrjö Teeriaholle ja kumppaneille!

Birgit Hyvönen