Kun ihminen omaa turhan vilkkaan mielikuvituksen, ei pitäisi tarttua kauhukirjallisuuteen. Eikä pitäisi elää siinä harhaluulossa, ettei koskaan joudu nukkumaan yksin.
Tämän unohtaneena tartuin karmivan kansikuvan omaavaan Kuokkamummoon. Ilmaan jäävän loppuratkaisun pelottelemana huomaan kellon lähentelevän kahtatoista ja koira on vielä käyttämättä iltalenkillä.
Pimeät pyöräkellarit, pommisuojat ja kerrostalojen kaikuvat rappukäytävät ovat minulle tuttuja lapsuudesta ja teini-iästä. Ne olivat niitä sateisten ja kylmien kelien kokoontumispaikkoja, joihin keräännyttiin kertomaan kummitusjuttuja ja leikkimään veristä kättä. Niin ne ovat myös Marko Hautalan kirjassa.
Kukapa olisi kauhukertomukseen sopivampi henkilö kuin nuoruuden uhmaa ja uhkarohkeutta pursuava nuori mies. Jokainen meistä on kuullut legendoja oman kotipaikkakuntansa liepeillä ilmestyneistä kummituksista, kuten katoavasta liftarinaisesta.
Hautalan kirjan Kuokkamummo on Vaasan Suvilahden oma urbaanilegenda. Tässä kertomuksessa pommisuoja toimii alkuna tapahtumille, jotka päättyvät osaltaan karmivalla tavalla kirjan viimeiselle sivulle. Vai päättyvätkö sittenkään?
Lähiön nuoret suorittavat teiniriitin, jossa kokoonnutaan kuulemaan tarinaa kuokkamummosta. Onko kaikki sittenkään legendaa? Mitä ovat oudot katoamiset? Miksi tietylle syrjäiselle saarelle ei mene edes virkavalta?
Tarinat elävät. Nämä tarinat ovat muistissa myös lapsuudestaan väitöskirjaa vääntävällä Maisalle, joka yrittää näin selvittää nuoruuden traumojaan. Teinirakkauttaan muisteleva Samuel puolestaan palaa nuoruuden outoihin tapahtumiin järjestäessään kuolleen isänsä asuntoa.
Sagal Yusuf on tapahtumien keskipisteessä tämän päivän Vaasassa.
”Pakene! Sagal alkoi huutaa, vaikka ei tiennyt miksi. Hän kääntyi ympäri ja alkoi rämpiä kohti rantaa. Jalat tiesivät äkkiä täsmälleen, mistä suunnasta äänet kuuluivat. Uupumus sumensi näkökentän, mutta edessä erottui jo ihmisen hahmo...”
- Mia
Kommentit
Tämän blogin kommentit tarkistetaan ennen julkaisua.