olimme%20kerran.jpg

Golnaz Hashemzadeh Bonden kirja Olimme kerran kertoo äidin ja tyttären suhteesta. Mutta ei millään tavalla ruusuisesti. Se on maahanmuuttajanaisen kaunistelematon tarina, katkeruudesta, pettymyksestä ja kuolemasta.

Kun lääkäri kertoo viisikymppiselle Nahidille, että hänellä on puoli vuotta elinaikaa, hän tuntee pelästään raivoa. Raivoa elämän epäoikeudenmukaisuutta kohtaan. Hän on tullut 30 vuotta sitten iranista miehensä ja tyttärensä kanssa Ruotsiin, eikä mikään ole ollut niinkuin hän suunnitteli.

Oliko kaikki turhaa? Vieraaseen kotimaahan asettuminen ei ole onnistunut toivottusti. Juurettomuus on jokapäiväistä. Nyt hän on katkera ja yksinäinen. Suhde ainoaan tyttäreeseen on vaikea ja täynnä väärinymmärryksiä. Sairastumisen jälkeen hän vaatii aikuiselta tyttäreltään huomiota ja rakkautta.  

Kirja antaa jälleen yhdet kasvot maahanmuuttajille. Niille jotka joutuvat jättämään kaiken taakseen ja rakentamaan elämänsä uudelleen tyhjästä. Keskeisenä kirjassa toistuu ajatus siitä, miten sota ja sen aiheuttama juurettomuus ihmiseen vaikuttavat.