Tämän vuoden ensimmäinen neljännes on ollut vähän takkuista lukemisen suhteen. Meni liki kuukausi, etten saanut luettua yhtään kirjaa ja se on asia josta pitää olla melkeinpä jo huolissaan. Osasyy toki voi olla, että jäin kiinni neulomiseen. Sukkaa ja lapasta valmistui niin vauhdikkaasti, että en enää keksinyt kenelle niitä olisin tehnyt. Sitten ykskaks samalla tavalla kuin neulontahulluus iski, se myös lopahti. Viimeinen sukan tekele on ollut puikoilla nyt kuukauden ja se ei taida siitä edistyä ennen ensi syksyä. Toki vähän kutkuttaa, kun juuri kirjastoon tuli uusi ihana sukkakirja. Sisko Malisen ”Sissukat”.

Kun sukat jäi, asettuivat kirjat jälleen syliini oikein mukavasti.
Tälle keväälle olen mm. ajellut Lucy Fricken ”Tyttärien” matkassa yli Alppien Saksasta Kreikkaan ja tutustunut näiden tyttärien isiin ja heidän erikoislaatuisiin tarinoihinsa.  

Marthan isä sairastaa syöpää. Käsillä on viimeiset ajat ennen kuin kunto romahtaa siihen pisteeseen, ettei hän pysty toimimaan enää itsenäisesti. Se on Kurtille, Marthan isällä liikaa. Hän patistaa tyttärensä saattamaan hänet Sveitsiläiselle klinikalle, josta on varannut ajan. Matka on tarkoitus tehdä Kurtin vanhalla autonrämällä ja koska Martha ei ajamansa kolarin jälkeen ole uskaltautunut auton rattiin, ottavat he matkalle mukaan myös Marthan ystävän Bettyn.  Mikä onkaan tragikoomisempaa kuin se että aikataulu on liian tiukka. Voiko omasta tilatusta kuolemastaan myöhästyä. Onko se edes luvallista. Pitääkö varata uusi aika ja ajaa tämä matka uudelleen.

Kurtin asunnossa odottaessaan, Betty miettii Marthan ja hänen ystävyyttään. Se on alkanut vasta aikuisiässä. Syy siihen, että ystävyydestä on tullut niin vahva, on kuitenkin samankaltaiset historiat.

”Martha ja minä tutustuimme toisiimme kaksikymmenvuotiaina, olimme tuolloin jo irrottaneet alkuperämme itsestämme, emme siististi mutta määrätietoisesti, ja tajusin vasta nyt, tässä asunnossa, näissä kolmessa ahtaassa huoneessa, joiden seinät olivat tupakansavusta ruskeat, että se, mikä meitä sanomattomasti yhdisti, oli juuri tuo menneisyys.”

Matka jatkuu yli Alppien Italiaan ja Kreikkaan. Josta vuorostaan Betty etsii jälkiä omasta kadonneesta ja jo kuolleesta isäpuolestaan. Polku vie Bettyn viimein syrjäiselle Kreikan saarelle josta turistit ovat vähitellen kadonneet ja jäljelle ovat jääneet ainoastaan halvan viinin tuomat ruotsalaiset.

”Aivan kuin koko Eurooppa tulisi tänne rappioitumaan. Täällä myydään viiniä kilohinnalla. Missään ei saanut vinttiä pimeäksi yhtä halvalla, kaupan päälle vielä näkymä turkoosinsiniselle merelle. Ruotsalaisparat, ajattelin, heidän oli lähdettävä kotimaastaan juodakseen itsensä hengiltä.”

Tämä viimeinen lainaus oli ihan pakko lisätä tähän loppuun. :)

-Mia-