Annamari MARTTINEN : VAPAA   (Tammi  2015)

Marttisen romaani 'VAPAA' tarttuu kirpaisevan ajankohtaiseen aiheeseen turvapaikanhakijoista Suomessa.  Tapahtumapaikkana on  vastaanottokeskus Konnunsuon entisessä vankilassa.  Lukija pääsee näkemään, millaista arkiohjelma ja elämä on vastaanottokeskuksessa turvapaikanhakijan silmin.  Turvapaikanhakijoista päähenkilöksi nousee irakilainen Mahdi, toimittaja.  Hänen vanhempansa on surmattu Irakissa ja hän itse on joutunut poliisivankilassa kidutuksen uhriksi.  Veli Alin kohtalo jää mysteeriksi.  Mutta Mahdi pääsee pakenemaan.  Väärennetyn henkilöpaperin avulla hän saapuu lopulta Helsinkiin pyytäen turvapaikkaa.

Karmeat kokemukset ravisuttavat Mahdia varsinkin öisin painajaisissa ja päivisin kehossa kidutuksen jättämissä ruhjeissa.  Miten kaikesta kokemasta voi selvitä selväjärkisenä?  Tunteet kuohuvat vuoroin pelon, häpeän, jännityksen ja surun hyökyaallokossa.  Kuitenkin välillä pilkahtaa myös toivo, ja siitä nousee kiivas halu opetella suomen kieltä ja päästä uuden elämän alkuun.  Halu yrittää parhaansa ja näyttää, mihin pystyy.  Suomen kielen kielikurssi muodostaa pääohjelman.  Ryhmässä on irakilaisia, iranilaisia, afgaaneja, syyrialaisia ja afrikkalaisia.  Naisia ja miehiä.  Vaalea kielen opettaja, ystävällinen ja avulias Katariina, tuntuu pelastavalta enkeliltä.  Ei ihme, jos pakolaismies rakastuu opettajaansa.  Mutta säännöt ovat tiukat, seurustelua ei sallita, turvallisuus ennen kaikkea. 

Odottaminen on piinallista, kaikki eivät kestä.  Jokainen tapaaminen viranomaisten kanssa vie hirveästi voimavaroja.  Erikoista on, että samassa huoneessa vankina ollut Patu alkaa puhutella Mahdia kirjoitustensa kautta.  Patun kohtalon selvittämisestä tulee pakkomielle ja ajankulua.  On myös aikaa pohtia, mitä on vapaus kaiken sen pahuuden kokemisen jälkeen.  Jäätkö painajaisten vangiksi, vaikka henkeäsi ei kukaan enää uhkaakaan?  Romaani päättyy siihen, kun Mahdille tulee siirto toiseen vastaanottokeskukseen.  Tuleeko kirjalle jatkoa?  Mahdin elämää olisi mielenkiintoista seurata eteenpäin. 

Birgit Hyvönen