ehk%C3%A4rakkaus.jpg

Jos olisin jostain saanut varastettua päivän niin, ettei olisi mitään mitä pitäisi tehdä, ja jos minulla olisi sohva käytössä, villasukat ja ehkä suklaata, seurakseni valitsisin juuri tämän Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta kirjan.

Ja vaikka minulla ei ole sitä vapaata päivää ollutkaan, sohva toisinaan, villasukat lähes aina ja joskus jopa suklaata, vein tämän kotiin ja vietin sen kanssa ihania hetkiä jolloin kasautuvat pyykkivuoret ja mekastavat lapset olivat jossain ihan toisessa todellisuudessa. Ja kun kirja loppui viime yönä, en olisi mistään hinnasta halunnut sen päättyvän.

Kirja on viipyilevä ja surumielinen kuvaus 1960-luvun lopun Lontoosta ja sen teatteripiireistä ja rakkaudesta. Siitä mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään rakkauden tai siksi luullun tunteen eteen. Kirja ei ole millään muotoa siirappinen tai muutenkaan ätelä rakkausromaani, ja olisi väärin kutsua tätä kirjaa edes rakkausromaaniksi. Kirja kertoo intohimosta, ihmisten välisistä suhteista ja siitä miten tärkeää on löytää ne ihmiset ja asiat joiden kanssa tuntee olevansa kotona. Romaanissa aika kulkee eri tahdissa kuin meillä. Ilman kännyköitä ja nettiä kohtaamiset ovat sattuman kauppaa, tai ajoissa suunniteltuja. Oli äärimmäisen rauhoittavaa lukea kirjaa jossa ihmisillä ei ollut kiire, kuin korkeintaan tapaamaan rakastettuaan.

Lämpimästi suosittelen ja painan mieleeni kirjailijan. Tämä on häneltä ensimmäinen suomennettu romaani, joten jään ehdottomasti odottamaan seuraavaa. Vielä erityishuomio suomennoksen sujuvuudesta. Ammattitaitoista työtä.

-Kirsi