Veripailakat.jpg  Vesiraukka.jpg  Pirunkuru.jpg

Olen juuri saanut eteeni kuukausi sitten ilmestyneen Milla Ollikaisen dekkaritrilogian päätösosan. Sitä ennen palaan kuitenkin Ylläksellä tapahtuneeseen ensimmäiseen murhaan ja trilogian aloitusosaan, Veripailakat (2013)

Veripailakat on Kolariin, Ylläksen laskettelukeskukseen ja rinnehotelli Saagaan sijoittuva murhamysteeri.  Sen alkuasetelma on perinteinen pohjoismaiselle dekkarille. Tapahtuu brutaali murha, jota selvittää omissa ajatuksissaan viihtyvä poliisi. Tutkintaan tunkee mukaan utelias toimittaja avustajanaan alkoholiin taipuvainen kuvaaja. Lisäksi ympärillä hyörii joukko epäilyttäviä ja lähes varmoja murhaajaehdokkaita, joista vasta loppusivuilla paljastuu se todellinen syyllinen.

Ylläksellä olevasta hiihtohissistä löytyy raa'asti murhattu teini-ikäinen poika, jonka isä on maankuulu ehkä joidenkin vihaamakin miljonääri. Sattuman kautta Eerika Kunnas saa murhasta vihiä jo ennen kuin poliisit saapuvat paikalle. Hän pakkaa laukkunsa ja ottaa lennon kohti Kittilää välittömästi saatuaan pomoltaan lähtöluvan. Tapahtumien keskipisteessä on jo satunnaisesti freelancerkuvaajana toimiva Krisse. Alkoholiin ja miesseuraan liiaksikin mieltynyt nuori nainen, joka on toipumislomalla Ylläksellä äitinsä kanssa.

Kirja on täynnä mitä mielenkiintoisempia persoonia, muualta tulleita ja alkuperäisiä asukkaita, joiden perheet ovat asuneet samoissa maisemissa sukupolvien ajan. Toisille maisema on tuttu ja turvallinen, toisille epätoivoisen pitkien välimatkojen erämaa, josta ei ole yhteyttä ulkomaailmaan ja sivistykseen.

Historiaan poikkeaminen vasta kirjan puolivälissä yllättää, mutta luo toisaalta uuden mielenkiinnon kohteen. Kenen historiasta tässä on kyse? Samalla tulee se ahaa elämys, että tämä tarina liittyy väistämättä tapahtuneisiin rikoksiin.

Tarina kerrotaan usean eri ihmisen näkökulmasta höystettynä onnistuneella, kuivakalla huumorilla. Ollikainen käyttää elävästi eri murteita ja tuo mukaan vaiettua ja ehkä kipeääkin historiaa. Arvaamattoman kauas voi kantaa aikaisempien sukupolvien kokema vääryys ja petetyksi tuleminen. Kuinka huomaamatta vanhemmat istuttavat omat ajatuksensa, kaunan ja katkeruuden jälkipolviin.

"Nyt sie kuuntelet niin helevetin tarkoin. Sie et tiä missä isä on, enkä tiä miekhään. Käsitäksie!"
 Nyt häntä viimein itketti, itketti niin että silmiä kirveli, mutta ei pelko isästä vaan äidistä joka oli kuin vieras.

Trilogian muut osat ovat Vesiraukka (2014) ja Pirunkuru (2015)

-Mia-