kun_kuulet.jpg

 

Lapsena kotini vieressä oli suuri ja synkkä metsä. Sen keskellä kohosi kallio jonka päälle kiivettiin  retkelle. Puut olivat niin korkeita, että vain alimmille oksille uskalsi kiivetä. Metsän takana oli joki jonka yli emme saaneet siskoni kanssa mennä.
Kun aikuisena kävin tuota metsää tutkimassa, se paljastui pieneksi sekalaisista puista koostuvaksi alueeksi. Keskellä oleva kallio oli kutistunut kaivinkoneen kauhaan mahtuvaksi lohkareeksi ja joki pahaiseksi ojaksi. Mielikuvitus saa ihmeitä aikaan.

Annmari Dannebeyn kirja " Kun kuulet laulun varjojen"  löysi minut. Se eksyi käsiini töissä sattumalta. Sen ihastuttava kansi vaati tutkimaan tarkemmin ja kun kirjan aloitin, en malttanut sitä juurikaan käsistäni laskea. Tämä kirja imi mukaansa salaperäisyydellään ja odottamattomilla tapahtumilla. Arkiset askareet ja tapahtumat sekoittuvat fantasiaan. Kaiken outouden ja lumotun keskellä pyörii arki kaikkine rutiineineen.

 On vuosi 1745. Gvendal on markiisi de Belleroin uskollinen ratsumestari. Metsästysseurue jää vangiksi metsään mystisten ja kammottavien tapahtumien jälkeen. Aika metsässä pysähtyy. Hengissä selvinneet seurueen jäsenet perustavat metsään omalaatuisen kylän. Tähän kylään joutuu myös temperamenttinen tyttö Enora.

1950- luvulla Eurooppa, Ranska mukaan lukien toipuu toisesta maailmansodasta. Enora on juuri saanut potkut nahkavärjäämöstä. Hänellä on aikomus oikaista seuraavaan kylään tarunhoitoisen Eavin metsän läpi. Metsän reunassa hän kohtaa hohtavan valkoisen hevosen joka houkuttelee hänet mukaan syvemmälle puiden siimekseen.

Jokin salaperäinen mahti metsässä pitää sinne eksyneet sisällään ja pysäyttää ajankulun. Elämä metsän keskelle syntyneessä pienessä kylässä ei kuitenkaan ole vaaratonta vaan aika-ajoin joku sieppaa ihmisiä pohjattomaan rotkoon metsän keskellä. Jokin voima saa puut ja risut kääntymään siellä piileskeleviä ihmisiä vastaan. Kun valkoinen mustarastat aloittaa laulun on piilouduttava ja oltava näkymätön.

" Enora katseli markiisin vakavaa ilmettä. Miehen kasvoilla ei näkynyt häivähdystäkän hullun hourailuista. Ehkä hän näytteli. Yritti pelotella ja leikkiä. Enora ajatteli sitä pahaa, joka hänet oli ajanut metsän uumeniin. Hän muisteli hopeanharmaan hevosen lämmintä kylkeä selkäänsä vasten. Hän muisti myös unensa miehen ja katsahti vaistonvaraisesti salin seinällä roikkuvaa risukasaa."

Tekstin puhtautta ja rytmiä arvostavaa tämä kirja ei välttämättä innosta, mutta tarinan yllätyksellisyys ja erilaisuus vetosi minuun.

-Mia-