tiistai, 28. huhtikuu 2015

Tyttö sinä olet...

tytt%C3%B6.jpg

Olen rakastunut. Jälleen kirjaan. Mutta tämä rakkaus on jotenkin vielä hykerryttävämpää kuin monesti aikaisemmin. Tämä kirja on vienyt sydämeni, ja etenkin niin että olen onnellinen että Jenni Pääskysaari kirjoitti kirjan joka olisi pitänyt olla olemassa jo silloin kun itse kippuroi nuoruuden tuskissa. Kiitos Jenni että pystyin nyt ostamaan tämän kirjan omalle tyttärelleni, joka lukee sitä sängyssä, sohvalla, lattialla, ruokapöydässä... Enkä missään käske häntä laittamaan tätä kirjaa sivuun. (Paitsi ehkä aamulla kun olisi pitänyt lähteä jo kouluun, mutta silloinkin niin että jatka illalla.)

Tämä kirja on kaikkien tyttöjen, nuorten ja ei ehkä enää niin nuorten voimakirja. Kun eilen katselin epätoivoisena kukkiani, mielessä pyöri "Jos et vielä tiedä, missä haluaisit olla taitava, älä hätäile, se selviää sinulle kyllä." Siispä en hätäile. Vahvuusalueeni ovat jossain muualla.

Kirjassa on haastateltu useita tunnettuja tyttöjä ja naisia, jotka kertovat omasta tyttöydestään ja siitä miten tärkeää on olla juuri sellainen kun itse haluaa.

Ja ehkä eniten, kahden tyttären äitinä minua kosketti kirjan lopupuolella juttu, joka oli otsikoitu että IHANA. Se alkaa näin.

"En tiedä onko oikeastaan mitään ihanampaa kuin pieni, urhea tyttö, jolla on koko elämä edessään. Vaikka kukaan ei muistaisi sanoa sinulle, että olet ihana, sinä olet. Sinussa on kaikki maailman voima, taidot, valo, ilo, äly, viisaus ja lämpö, kunhan jaksat etsiä ne sisältäsi...."

-Kirsi

 

tiistai, 14. huhtikuu 2015

Ehkä Rakkaus oli totta

ehk%C3%A4rakkaus.jpg

Jos olisin jostain saanut varastettua päivän niin, ettei olisi mitään mitä pitäisi tehdä, ja jos minulla olisi sohva käytössä, villasukat ja ehkä suklaata, seurakseni valitsisin juuri tämän Sadie Jonesin Ehkä rakkaus oli totta kirjan.

Ja vaikka minulla ei ole sitä vapaata päivää ollutkaan, sohva toisinaan, villasukat lähes aina ja joskus jopa suklaata, vein tämän kotiin ja vietin sen kanssa ihania hetkiä jolloin kasautuvat pyykkivuoret ja mekastavat lapset olivat jossain ihan toisessa todellisuudessa. Ja kun kirja loppui viime yönä, en olisi mistään hinnasta halunnut sen päättyvän.

Kirja on viipyilevä ja surumielinen kuvaus 1960-luvun lopun Lontoosta ja sen teatteripiireistä ja rakkaudesta. Siitä mitä kaikkea ihmiset ovat valmiita tekemään rakkauden tai siksi luullun tunteen eteen. Kirja ei ole millään muotoa siirappinen tai muutenkaan ätelä rakkausromaani, ja olisi väärin kutsua tätä kirjaa edes rakkausromaaniksi. Kirja kertoo intohimosta, ihmisten välisistä suhteista ja siitä miten tärkeää on löytää ne ihmiset ja asiat joiden kanssa tuntee olevansa kotona. Romaanissa aika kulkee eri tahdissa kuin meillä. Ilman kännyköitä ja nettiä kohtaamiset ovat sattuman kauppaa, tai ajoissa suunniteltuja. Oli äärimmäisen rauhoittavaa lukea kirjaa jossa ihmisillä ei ollut kiire, kuin korkeintaan tapaamaan rakastettuaan.

Lämpimästi suosittelen ja painan mieleeni kirjailijan. Tämä on häneltä ensimmäinen suomennettu romaani, joten jään ehdottomasti odottamaan seuraavaa. Vielä erityishuomio suomennoksen sujuvuudesta. Ammattitaitoista työtä.

-Kirsi

torstai, 30. lokakuu 2014

Tet-viikko

Tet-viikko kirjastossa.

Kirjastossa tet-viikko on tosi mukavaa. Minulla on koko viikoksi ollut tekemistä olen saanut laitella joulukirjoja hyllyyn varastosta. Jopa sain valita mitä joulukirjoja otetaan joulun ajaksi kirjastoon.

Aamulla kun tulen töihin niin hyllytämme kirjat ja aakkostamme. Hajin postin hyllytyksen jälkeen Halpa-hallista. Sen jälkeen numeroin ja leimasin lehdet.

Ja olen ollut tiskillä palauttamassa ja lainaamassa kirjoja. Olen joulukirjoihin muuttanut laina aikaa ja pääsyt lähettelemään viestejä varatuista kirjoista.

Täällä kirjastossa olen päässyt oppimaan paljon uusia asioita ja täällä on ollut tosi mukavia työkavereita. Suosittelen kirjastoa tet-viikoksi koska täällä on rentoja päiviä ja mukavia työn tekiöitä

Iida Teeriaho

tiistai, 28. lokakuu 2014

RUNOSSA SYVÄHOIVAA

Maaria LEINONEN : HOIDA MEITÄ HILJAISUUS  (Kirjapaja 2014)

Vuosi vuodelta odotin aina hartaasti Maaria Leinosen uutta runokirjaa.  Hän tuli tunnetuksi hoitavista runoistaan, ja vieraili kauan sitten täällä Haapajärvelläkin niitä esittämässä.  Hämmästyin ja tulin murheelliseksi, kun sain kuulla hänen kuolemastaan.  

Tänä vuonna on postuumisti julkaistu Leinosen "HOIDA MEITÄ HILJAISUUS".  Tartuin kirjaan varovasti ja hellästi. Katsoin pitkään kansikuvan vanamonkelloja, ja kuvittelin kuulevani niiden hiljaa tiukuttavan Maarian metsässä sammalmättäällä.  Luin jokaisen runon viivytellen - katsellen, kuunnellen ja tutkien kielikuvien sanomaa.  Siellä värittyvät eri vuodenajat.  Muistoja lapsuudesta.  Koivu ja tähti.  Epätoivon suo, josta aukeaa kasvualusta toivolle.  Itku ja armo.  Kipu ja kiitollisuus.  Luopuminen ja lähdön hetki.  Poika joka juoksee onnellisena tuulia halaten! 

Tiedän, että tulen viipymään näissäkin runoissa uudestaan ja uudestaan.  Että voikin runo hoivata -  syvältä.

Birgit Hyvönen

keskiviikko, 24. syyskuu 2014

Harmaat enkelit; Mila Teräs

978_951_23_5830_4-normal.jpg

"Ryhdyn selailemaan äidin vanhaa keittokirjaa. Tänään haluan tehdä tytölle jotakin oikein hyvää. Olen sen velkaa, lupauksen: ei enää hermostumisia, ainakaan melkein tyhjästä, vaan enemmän lempeyttä ja pidempää pinnaa."

Kolmekymppinen Teresa elää perheineen Turkissa, Istanbulissa, mutta nyt hän on palannut isoäitinsä Helvin sairasvuoteen ääreen Suomeen pienen tyttärensä Selman kanssa. Tytär ja äiti asuvat mummon vanhassa talossa joka elää omaa elämäänsä.

Samalla kun äiti ja tytär yrittävät asettua kodiksi vanhaan taloon ja toisiinsa, Teresa käy hoitamassa isoäitiään, katsoo vanhuksen hidasta poishiipumista, jota edes rakkaudella leivotut pullat ja kakut eivät poista.

  Ruoka liittää sukupolvet ketjuun. Kukin on vuorollaan syöttäjä, ja muut avaavat suutaan, lapset sekä vanhukset.
- Syö vielä vähän, kehotan.
Ja kun isoäiti avaa suunsa, minusta tuntuu siltä kuin vihdoin puhuisimme asioista, jotka ovat aina olleet olemassa mutta joista olemme tähän asti vaienneet.

Kirjan edetessä sekä Teresan, että isoäidin Helvin elämä ja elämän kipupisteen avautuvat lukijalle vähitellen. Mila Teräs kirjoittaa kaunisti, upeita kielikuvia käyttäen. Kaunis, kaunis kirja, jossa pienissäkin lauseissa on isoja sanomia.

"Alan jo ymmärtää niitä äitejä, jotka valittelevat ajan kuluvan liian nopeasti. Ettei lapsia meille lopulta annettukaan, tuotiin vain käsivarsien läpi."

Kirja on kaunis kertomus sitkeydestä ja rakkaudesta, joka kantaa vaikeinakin hetkinä. Se on myös kertomus sodan jättämistä arvista. Niistä jotka näkyvät ja niistä jotka jäävät piiloon. Ja siitä miten kauas sellaiset arvet vaikuttavatkaan.

 

-Kirsi