maanantai, 24. elokuu 2015

LAPIN RETKILTÄ

Lappi.jpg

REIJO  TAKAMAA :  KOHTAAMISIA  TULILLA : Tarinoita  Lapista  (Kirjapaja 2008)

Kirjasto paljasti taas iloisen yllätyksen. Kuinkahan usein kirjaston hyllystä löytyy yllättäviä aarteita, joita ei ennen ole hoksannutkaan!  Niin kuin nyt tämä ”Kohtaamisia tulilla”.   Kotisohvalla pääsee nauttimaan Lapin luonnosta ja  vaellusretkistä mukavien retkeläisten kanssa – ja ilman hyttysiä, hikisiä sukkia tai pelkoa eksymisestä sumussa. 

Kirja sisältää huumorin täyttämiä muisteluksia, värikkäitä ja syviä tuntemuksia, joita vain Lappi voi synnyttää, runoja  ja hauskoja JAAKKO KATAJAMÄEN kuvituksia.  Tunturit hautoineen tuovat muistoja jopa surulliselta Karoliinien  kuolonmarssilta, johon osallistui Pohjanmaaltakin 800 rykmentin miestä.  Runoista on pakko mainita ainakin ”NE RETKET”, jotka ”tekevät huolettomuudesta hulluuden” ja ”vapaasta vangin” tai ”EI ENÄÄ KOSKAAN TUNTURIIN”, joka oli niin hupaisa, että oli pakko lukea isännälle ääneen.  Kirjassa tulee esiin myös ’pappanäkökulma’, kun lapsille (ikä  1- 5 v) neljänteen polveen on opetettu Lapin karaisua.   Ja voi, miten herkkä on luku ”Unilaulu”, jossa kohdataan onnellinen iäkäs pariskunta.  He yöpyvät Taajostuvassa ja jättävät kuulijoiden mieliin hellyttävän hetken ja unohtumattoman kehtolaulun.  Lämminhenkinen lukunautinto!

Birgit Hyvönen

 

maanantai, 24. elokuu 2015

PAPPILAELÄMÄÄ ENNEN

pappilat.jpg

SUOMALAISET  PAPPILAT  (SKS  2009)

Kulttuuri-, talous- ja rakennushistoriaa. Tekijät: Marja Terttu Knapas, Markku Heikkilä ja Timo Åvist.

Ihastuttava kuvakirja sukeltaa suomalaisten pappiloiden historiaan ja kulttuuriin.  Vanhat valokuvat, maalaukset ja piirrokset houkuttelevat lukijaa astumaan yli sadan vuoden taakse pappiloiden elämään, pihapiiriin ja pelloille, keittiöön ja saleihin.  Todella rikas on se arkkitehtuurin kirjo, joka Suomen pappilarakennuksista löytyy.  Yksi erikoisimmista on varmaan Punkalaitumen mahtava pappila kuvattuna 1890-luvulla.  Kauneimpiin kuuluvat ainakin Kenkäveroniemen pappila Mikkelissä sekä Saarijärven Kolkanniemen pappila koristeellisine kaarineen ja puuleikkauksineen sekä pylväikköineen.  Vaatimattomampi, mutta viehättävä ja kodikas on Kalajoen Jokelan pappila. 

Kirjassa on esitelty yli 30 pappilaa, joiden joukossa mm. Juhanin Ahon isän, ”ukko Ruuhveltin” eli kirkkoherra Theodor Brofeldtin (1883-1914) perheen asuttama Iisalmen pappila.

Birgit  Hyvönen

keskiviikko, 5. elokuu 2015

Anna-Leena Härkönen, IHANA NÄHÄ! Ja muita kirjoituksia

ihana_naha-harkonen_anna-leena-30335291-

Ensin jotenkin ärsyttää. Anna-Leena sanoo niin suoraan oman mielipiteensä ja tietysti ärsyttää jos itse on erimieltä. Mutta sitten löytää riveiltä ihanan "tavallisen", tuttua murretta ajoittain tapailevan naisen, vaimon, tyttären, äidin. Sen saman nolojen tilanteiden naisen, joksi itsensäkin aika-ajoin tuntee.

Löydän itseni muistelemassa omien lasten joulunäytelmätunnelmia. Miten luokkakaverit jännittävät toistensa ja omien esitystensä puolesta. Ja opettajat yrittävät epätoivoisesti pitää kohtuullista järjestystä yllä lomaa ja joulua odottavien viikareide keskellä. Vinkki siitä miten vanhojen lehtien sivuilta löydät samaa viattomuutta ja nostalgisuuden tunnetta kuin lasten joulujuhlista, saa muistamaan Apu-lehden paperinuket. Ne joille tuli Apu-lehti kotiin tilattuna olivat voittajia paperinukkemarkkinoilla.

Tämän päivän lehdet ja nettisivut pursuvat täydellistä naisen kuvaa. Miltä kuulostaa vuoden 1960 Kauneus ja terveys -lehdessä julkaistu Diorin määritelmä, että tänä vuonna naisen on näytettävä etruskilaiselta vaasilta. Toivottavasti voin joskus nauraa yhtä antaumuksella tämän päivän naisihanteille.


Ihana ja virkistävä nähä, Anna-Leena Härkönen.

-Mia

torstai, 30. heinäkuu 2015

Kielen kauneuden puolesta

9789510409091_frontcover_final_original.     9789510388020_frontcover_final_small.jpg

Tässä kaksi kirjaa, joiden voi todellakin sanoa olevan kirjallisuutta isolla k-lla. Luin ensin Karkulahden, sillä se oli uudempi ja jo kansikuva vei minut jonnekin kauas erämaahan. Kauas veikin ja siellä pysyttiin. Kirja on kahden naisen voimakas kertomus. Kahden naisen jotka eivät pysty unohtamaan menneisyyttä ja siellä tapahtuneita vääryyksiä. Kieli on kaunista ja loppuun asti hiottua. Tämä kirja jäi pyörimään mieleen pitkäksi aikaa.

Tämän jälkeen tartuin Tiina Laitila Kälvemarkin Kadonnut ranta -kirjaan  joka on ilmestynyt 2012. Kirjan alkulehden sitaatti jo lupasi hurjan paljon.

On niitä jotka jäävät ja toisia jotka lähtevät,
niin on ollut aina.
Kukin saa valita itse, mutta on valittava ajoissa,
eikä koskaan saa antaa periksi.
Tove Jansson


Eikä kirja todellakaan pettänyt. Novellit olivat jälleen erinomaista, kaunista kieltä. Tarinat niin toden tuntuisia ja eläviä, että olisin halunnut jokaisesta lukea lisää. Novelleissa keskeisenä teemana on lähteminen. Lähteminen jonnekin tai jostakin. Jonkinlaiseen välitilaan jääminen.

Innoissani jään odottamaan seuraavaa kirjaa. Lämmöllä suosittelen.

Kirsi

maanantai, 20. heinäkuu 2015

Kaksi naista, kaksi maata.

Hausfrau.jpgislantilainen%20voittaa%20aina%20kansi.j

Liisa Helve-Sibaja, Hausfrau kotona Sveitsissä

"Se tulee aaltoillen. Ristiriita. Riittämättömyyden tunne. Huonous. Välillä vähän keinutellen toisinaan korkeana vaahtopäänä joka imaisee koko veneen."
Tämän kirjailijan oman kommentin allekirjoitan itse kirjan lukijanakin. Aistin sen epävarmuuden ja riittämättömyyden tunteen. Kirjan läpi on tunne suomalaisen naisen riittämättömyydestä sveitsiläisen tehoäidin rinnalla. Minusta tuntuu että se sieppaa minutkin mukaan jos en välillä laske kirjaa käsistä ja lue sitä pieninä pätkinä.

Liisa Helve-Sibajan kotina on vuodesta 1999 lähtien ollut Zürichin kupeessa sijaitseva Zollikon. Hänen huumorintajuinen suhtautumisensa sveitsiläisten pikkutarkkuuteen saa välillä nauramaan ääneen ja lukemaan toistuvasti pätkiä kirjasta perheenjäsenille.

Siisteys on Sveitsissä ykkössijalla. Siinä missä suomalainen ihailee syksyn eri värejä, nyppii sveitsiläinen lehtien murusetkin ulko-ovensa edestä ja jos et itse tee samoin, siitä kyllä sivulauseessa huomautetaan. Sveitsiläinen pesee  pyykkikoneensakin jokaisen käytön jälkeen.

Sveitsissä myös tervehditään kaikkia kaikkialla. Tosin ne joihin ei millään saa katsekontaktia saa jäädä tervehtimättä. (Onkohan ne suomalaisia?)

Minulla on ollut aina tunne, että Sveitsi on tasa-arvoinen edelläkävijämaa. Kuitenkin siellä eletään vielä vahvasti vanhojen roolien ja tapojen mukaisesti.

Suosittelen lukemaan kirjan, mutta ehkä pieninä suupaloina. Sillä minulle tämä aika-ajoin aiheuttaa saman riittämättömyyden tunteen, kuin Hausfraulle Sveitsissä.

Ihana yllätys kirjan sisältä löytyy paikallisten reseptien muodossa. Vielä en ole niitä ehtinyt kokeilemaan, mutta tallessa ovat.

Lähes vastakkaisen suhtautumistavan maailmaan ja asioihin, tarjoaa Satu Rämö kirjassaan Islantilainen voittaa aina.

Islanti on naiselle maailman paras paikka asua. Tästä on olemassa jopa tilastollisia faktoja.
Naisilla on ollut aina vahva asema Islannissa. Naisten yhteiskunnallinen asema nousi Islannissa puheenaiheeksi jo 1800 -luvun lopulla ja Islantilaiset naiset saivatkin äänioikeuden jo 1915.

Islanti on muutenkin maailman paras paikka. Siellä on maailman paras vesi, hienoimmat maisemat ja parasta TURSKAA. Ja Islantilaiset myös tietävät itse olevansa maailman parhaita.

Kirjailijan miehen mielestä yksi suomalaisten ja islantilaisten luonteen suurimmista eroista on seuraavan esimerkin mukainen.
"Kun suomalainen tekee jotain, se miettii ensimmäisenä, kiinnostuuko tästä kukaan. Mutta kun islantilainen tekee jotain, se miettii ensimmäisenä, miten pääsee kertomaan ideastaan koko maailmalle.... Ja maailmahan haluaa kuunnella.

Tunnistan itseni niin hyvin noista kuvauksista suomalaisista. Kun joku kehuu uutta vaatettani, vastaan: " Ai tämä. No löyty tuolta Halpa-Hallin alekorista kympillä." Tai joku huomauttaa että sinulla on jotain hajuvettä, tokaiset että hiki täällä haisee. Se nolostumisen tunne on kamala, kun huomaat että toinen onkin tosissaan kiinnostunut minkä niminen tuoksu on ja haluaa ostaa sitä itsekin.
Islantilainen ottaa kohteliaisuuden vastaan ja innostuu itse kehumaan vähän vielä lisää. Jälleen kohtaan sen suomalaisen huonon itsetunnon.

Satu Rämö on koulutukseltaan ekonomi. Hänen kerrontansa Islannin 2010 kohtaamasta pankkikriisistä on asiantuntevaa ja arkikielellä kerrottua asiaa. Itsekin ymmärtää syyt ja seuraukset vaikkei talousasioihin vihkiytynyt olekaan.

Rämön kerronta on muutenkin helppolukuista ja hauskaa. Tulee tunne, että joskus tuo "hurmaavien harhojen" maa pitää itse kokea. Tulee halu nähdä satumaiset maisemat ja kuumat lähteet.
Tämä kirja pitää sisällään pienen palan Islannin historiaa, pienen palan sen taloutta, yrittäjyyttä, sisukasta luonnetta, mytologiaa ja ison palan uskoa tulevaisuuteen.

-Mia