maanantai, 13. kesäkuu 2016

Kaunottaret ja hirviöt

Ruma%20kassa.jpg

Jos katson tämän päivän tv tarjontaa, löydän sieltä kirjavan joukon erilaisia tosi-tv-ohjelmia. Futisvanhemmat, Pomo piilossa, Leijonan luola, Kielletty rakkaus ja Temptation iseland. Tänään on normaali arki-ilta, eikä tuo lista sisällä edes kaikkia tänään esitettäviä kyseisen genren ohjelmia.
Mikä saa ihmisen hamuamaan julkisuutta melkein hinnalla millä hyvänsä? Ja toisekseen, mikä saa meidät jähmettymään tv:n ääreen todistamaan Matti ja Maija Meikäläisten julkisia nolaamisia?

Piia Leino on todella ajan hermolla esikoiskirjallaa: "Ruma kassa".  Kirjan sankaritar Sarianna on yliopisto-opintonsa kesken jättänyt kaupan kassa. Ulkomuodoltaan hän ei täytä tämän päivän kauneusihanteita. Siitä huolimatta hänet bongataan kaupan kassalta tv-ohjelmaan. Kun ohjelman juoni paljastuu Sariannalle, on tapahtumaketjua enää mahdoton pysäyttää.  Sarianna löytää itsensä Thaimaasta Beastsien, hirviöiden leiriltä.

"Kieltämättä näytin toiselta puolen kohtuulliselta, mutta vasen sierain oli isompi ja ammotti sivusta katsoen kuin karvainen kraateri. Nenässä oli köyry, leuka oli nenään verraten liian mitätön. Poskipäitä kyllä oli ja iho oli sileä, vaikkakin vahamainen. Nättiä en sinäkään iltana itsestäni löytänyt."

Leino ei keskity kirjassaan tv-ohjelman sisältöön. Hyvä niin. Hän kaivaa ihmisten persoonat, tarpeet ja taustat esille. Lukijalle selviää miksi kukin kisaan on osallistunut. Haasteita arjessa ei ole vain rumilla vaan omat taakkansa on kannettavana myös julkisuudessa kekkuloivilla kaunottarilla. Ohjelmien nokkelat ja älykkäät juontajatkaan eivät välttämättä ole sellaisia älyn ja järjen jättiläisiä jonkalaisina heidät ohjelmassa saadaan näyttämään.
 Tarinan edetessä voi todeta että pimeässä kukaan ei ole toistaan kauniimpi tai rumempi. Taito kommunikoida nousee suurempaan arvoon kuin ulkonäkö ja painoindeksi.

Kirjassa heitettyä ajatusta voisi pohtia enemmänkin: Miltähän maailma näyttäisi,  jos tyhmyyttä pidettäisi yhtä suurena rikoksena kuin rumuutta?

Piia Leino Ruma kassa, Johnny Kniga, 2016  s.233

maanantai, 13. kesäkuu 2016

Vasten auringon siltaa

kirja.jpg

Jokin aika sitten uusien kirjojen seasta käsiini osui pieni puhtaan valkoinen kirja. Mark Levengoodin "Vasten auringon siltaa. Kirjaan on koottu otteita Levengoodin lapsuudesta ja nykyisestä elämästään.

Tätä kirjaa teki heti mieli selailla ja kun avasin sen,  kansien sisältä silmien eteen ilmestyivät tutun oloiset tontut ja pikkupojat. Ihastuttavan kuvituksen kirjaan on tehnyt Ilon Wikland.
Suosikkini kuvista on mummo, joka joulun alla hankaa marttyyrimaisena miniänsä pesemättä jättämää eteisen ovea. Jostain listan raosta kurkkii ihmettelevä tonttu.

"Silläkin uhalla, että aiheutan yhden jos toisenkin pienen aivoverenvuodon tonttujen hellyttävissä pääkopissa, haluan sanoa: Kunnollisuus ei ole joulussa tärkeintä. Yhdessäolo on valtavan paljon tärkeämpää, se, että meillä on aikaa toisillemme ja annamme kaikkien olla mukana. Kovin harvoin sitä loppujenlopuksi muistelee menneitä ja sanoo: "Joulu 2014, herranjestas kuinka puhdas eteisen ovi meillä oli!""

Levengoodin elämänasenne näkyy hänen tekstissään ensilehdiltä kirjan loppuun asti. Tämä kirja on kokonaisuudessaan hauska. Se saa hymähtelemään ja palaamaan takaisinpäin lukemaan uudelleen. Se saa hyvälle mielelle, eikä arjen vastoinkäymiset tunnukaan enää kovin hankalilta tai vakavilta.

"Vasten auringon siltaa" on mukava matka omaankin lapsuuteen. Kun Mark kertoo seisoneensa ottamassa vastaan presidentti Urho Kekkosta viiri kädessä, muistan miten itse seisoin riviin järjestäytyneenä oman koulun aidan vieressä. Kädessäni itse tehty Suomen lippu. Kekkosen auto ajaa koulun ohi ja me heilutamme lippujamme. Tähän kohtaamiseen valmistauduttiin muistaakseni useampi päivä.

Muistan joskus jossain yhteydessä kuulleeni nimen Mark Levengood. Muistan että hän on Ruotsissa tunnettu tv-toimittaja ja hän on juontanut ainakin yhdet Ruotsin isännöimät Eurovision laulukilpailut. Kirjailijana hän minulle kuitenkin ihan uusi tuttavuus. Tämän kirjan luettuani etsin tietysti aikaisemmatkin kirjat käsiini. Lisään ne pitkään listaani, jonka otsikko on: Nämä kirjat pitää joskus lukea.

Mia

perjantai, 10. kesäkuu 2016

PAPAN KALASTUSTARINOITA

savukalan-tuoksu-cd.jpg

Valde  AHO  :   SAVUKALAN TUOKSU :  Kalastustarinoita ja runoja Tornionjoelta  (äänikirja, 2016)

Valde Aho onnistuu äänikirjassaan leppoisalla papan äänellään tempaamaan kuulijan mukaansa monille kalaretkille Tornionjoelle.  Saatoin nähdä silmissäni, miten 'paappa' opastaa lapsenlasta, 4-vuotiasta Henri-poikaa, onginnan saloihin ja kalojen tunnistamiseen.  Kuulin vuoropuhelua isän ja pojan välillä, kun he yhdessä "nököttelivät" ja seurasivat kaloja kirkkaan veden läpi. Kyllä isän opetukset jäivät pojan mieleen. Muisteluksia ja jutustelua värittää veitikkamaiset sutkaukset.  Paikoin "puhua lottuutettaan savvoo", nähdään "sääneen lotjakkeita" tai seurataan kun "haaki maata jötköttää".  Nenässäni tunsin makoisan tuoksun, kun ahvenia savustettiin - vesi herahti kielelle, voi, saisipa maistaa!

Tämä pappa havainnoi tarkasti muutakin kuin kaloja tarinoissa ja runoissa.  Koko ympäröivä luonto on tarkkailussa, erityisesti linnut.  Esim.  "kaulusröyhelöiset suokukot turnajaisissaan" ja "västäräkki riukupyrstö".  Muistellaanpa siellä myös, miten uiton miehet työskentelivät Tornionjoella.  Ennen vanhaan nautittiin luonnonrauhasta.  Nyt on pappa syystä murheissaan, kun "päristelevä moottorivene saa luonnonrauhan räjähtämään pirstaleiksi". 

Äänikirja on mukavaa kuunneltavaa vaikka automatkalla tai kesämökillä.  Erityisesti  palvelutalojen ikäihmisille se tarjoaa yhteistä virkistystä ja viihdettä - sekä herättää varmasti monelle lapsuusmuistoja.

Birgit Hyvönen

 

tiistai, 24. toukokuu 2016

MUISTATKO JOULUMERKKIKODIT?

joulumerkkikodinlapset.jpg

Katariina VUORI : JOULUMERKKIKODIN LAPSET  (Like 2016)

Katariina Vuori on julkaissut arvokkaan ja mielenkiintoisen dokumentin keuhkotaudin eli tuberkuloosin historiasta, hoidosta ja taudin voittamisesta Suomessa (ja Euroopassa). Erittäin koskettava oli Suomen Joulumerkkikotien toiminta, josta omakohtaisia kokemuksia joko hoitajana tai hoitolapsena on vieläkin varmasti tuhansilla suomalaisilla. Vuonna 1936 Suomessa oli 38 keuhkoparantolaa ja -sairaalaa. Joulumerkkikoteja oli ainakin Tampereella (v. 1936-1973), Oulussa (1946-1969) ja Kuopiossa (1954-1964).

Näissä kodeissa asui monenikäisiä lapsia, joita siis suojeltiin tartunnalta, jos kodissa joku sairasti tubia. Pienimmät kiidätettiin suoraan synnytyksestä silloin, kun äiti sairasti tubia. Tartuntavaarahan oli suuri. Kirjaan on haastateltu Joulumerkkikodin työntekijöitä, hoitajia sekä siellä lapsena olleita. Kuvamateriaalia on ilahduttavan runsaasti - yhdessä kuvassa on 11 valkopukuista hoitajaa sylissään vauvat kastemekossaan. Jos vanhemmat eivät olleet ehtineet tiedottaa nimeä, saattoi hoitaja tai pappi antaa nimen. Moni hoitaja kiintyi hoitolapseen niin, että oli vaikea luovuttaa hänet omaan kotiin hakeville vanhemmille. Kirjassa on myös kopioita kirjeenvaihdosta vanhempien kanssa. Hoitokotien rahoitus tuli mm. kunnilta sekä joulumerkkien myynnistä. Merkkien tunnetuin suunnittelija lienee Martta Wendelin.

Pysähdyttäviä olivat monet omakohtaiset muistelut joko olosta Joulumerkkikodissa tai sopeutumisesta myöhemmin omaan kotiin. Olot kotona saattoivat olla hyvinkin vaikeat. Miten he ovat selvinneet elämässään on aihe, josta psykiatrian professori Pirjo Mäki Oulun yliopistosta on tehnyt väitöskirjatutkimuksen. Siinä on käsitelty yli 3000 vuosina 1945-1965 syntynyttä joulumerkkikoti-lasta.

Suosittelen, upea kirja, ainoa miinus pienestä kirjasinkoosta.

Birgit Hyvönen

tiistai, 10. toukokuu 2016

KUN UHRISTA TULEE KOSTAJA

somppi.jpg

Tero  SOMPPI :  RAIVO   (Myllylahti  2016)

"Toisia ihmisiä kunnioittava kulttuuri tuntui olevan katoamassa Suomesta."

Tämä ei olekaan ihan tavanomainen rikosromaani.  Somppi tarttuu väkevästi ajankohtaiseen ongelmaan, holtittomaan liikennekäyttäytymiseen.  Moni on oikeasti kokenut lähipiirissä rattijuopon aiheuttaman onnettomuuden surulliset seuraukset.  Tai nähnyt ihan raittiin rattihullun liikenteessä.

Romaanin päähenkilöinä ovat Ari, rikospoliisi - sekä mies, jonka vaimo on maannut kolme vuotta halvaantuneena hoitolaitoksessa.  Rattijuopon aiheuttamassa kolarissa he menettivät myös syntymättömän (ja ainoan) lapsensa.  Kirjan teemoja ovat: rattiraivohullut, liikennekuolemat ja vammautuminen, mielenterveys, poliisin toiminta ja resurssit, usko/epäusko oikeuslaitokseen ja rangaistuksiin, sosiaalisen median törky ja vaarat, oman käden oikeus ja kosto.  Kirjan jämäkän sujuva kerronta on mukaansatempaava ja uskottava.  Dekkarilukijathan rakastavat myös  yllätyksiä - ja tulevat sen saamaan tässäkin.   Eikä huumorikaan onneksi ole unohtunut.

Vahva kannanotto ja muistutus meille itse kullekin katsoa peiliin, kun syyllisiä etsitään.  Mikä on poliisin rooli ja velvollisuus silloin, kun myötätunto ja ymmärrys on uhrin puolella? Vielä silloinkin kun uhrista tulee rikollinen?  Millaista on oikeudenmukaisuus ja mikä on omantunnon tehtävä?  Tätä kirjaa voi suositella aivan kaikille.  Ja erityisesti parhaillaan autokoulua suorittaville.

Birgit Hyvönen