Eilen kimppuuni iski Hermann Ångström, Malmin musertaja, Hämeenlinnan häpäisijä. Olen vakuuttunut, ettei mistään muusta voinut olla kyse, kun hermostuin totaalisen huolellisesti perheeni tekemättä jättämisiin. Mesosin isoon ääneen: ”nyt tämä akka löi sitten perseen penkkiin, eikä se siitä hevillä nouse kun kerran minut tähän pisteeseen ajoitte”. 

Olisihan moinen istumalakko alkanut jo perusteellisesti vistottaa, mutta eipäs sittenkään, koska pystyin ojentamaan käteni ja noukkimaan laukustani syksyn kirjauutuus-makupalan, Petri Tammisen Rikosromaanin.  Alun hienoisen ihmetyksen jälkeen lukuelämys ja sen myötä työnsankareiden ja kaikkien marttyyrien kunniaksi käymäni taistelu oli pelkkä nautinto, vieläpä oivaltava nautinto.

Kirjassa komisariot Vehmas ja Immonen jahtaavat hirvittävää rikollista, vaikkakin varsin tavallisen oloista miestä, nimeltä Hermann Ångström. Hänen rikostensa motiivina tuntuu olevan pelkästään häpeän ja nöyryytyksen tuottaminen ihan tavallisille ihmisille. ”Äsken vielä elelit ja hoidit hommasi, valitit kenties kiireitä mutta puuhastelit kuitenkin kaikenlaista ja onnistuit toisinaan jopa unohtamaan itsesi niin että luulit jo olevasi onnen jäljillä; sitten varjo häilähti ja kaikki hajosi. Ångsröm oli iskenyt.” Tismalleen näin siis kävi minullekin eilen, eikä se ollut ensimmäinen kerta. Luulen hänen pyörineen viimevuosina tiiviisti myös täällä Haapajärvellä. Tätä luuloani tukee myös se, että kirjan mukaan hänen yksi kulkureittinsä sivusi naapuripitäjät Kärsämäen ja Pyhäjärven.

Vaikka Ångstömistä ei tuntunut saavan otetta kokenutkaan poliisimies, romaanissa juoni kulkee perinteisen rikoskertomuksen tapaan tuttuine dekkarikliseineen, vaikka tarina ei ole suinkaan tavallinen. Tamminen maalailee taitavan hauskasti niin nykyihmisen sielunelämää kuin sen outouteen johtaneita olosuhteitakin. Esim. mediasta tulvivaa uhkakuvien virtaa, yksinäisyyttä, hellyyden ja  huomion puutetta, oman edun tavoittelua…  ”Johtuiko kaupunkimaiseman selittämätön surumielisyys siitä, että tässä kivierämaassa kolhittiin parhaillaan autoja ja anastettiin vieonauhureita. Vai siitä että Ångström musersi sellä sieluja?

Tekisi mieleni kertoa tästä hienosta kirjasta vaikka mitä, mutta taitaisin samalla pilata lukukokemuksen, joten vain pieni peräkaneetti: Suosittelen kirjaa ainakin liikaa ajatteleville keski-ikäisille sekä kaikille niille, joiden mielestä tv:ssä bikinit päällä kourakaupalla valkoisia matoja ahmiva misukka on emähuono vitsi.

Pian Suomeenkin Ruotsista rantautuvaa Ångströmin peilikuvatapausta eli lähimmäisenrakkauden vyöryä odotellessa aion lukea tämän kirjan uudestaan ;)  - Anita

P.S. Genreksi tälle kirjalle laittaisin psykologinen/ kehitys romaani. Pari sitaattia on pakko vielä laittaa:

”Syli on elämän iloista ensimmäinen. Toinen on se että pääsee sylistä pois. Loput ovat näiden kahden muunnelmia.” ”Myös murheita oli kahdenlaisia. Että ei pääse syliin ja että ei pääse sylistä pois.”

- sama