Juha Itkosen uusi romaani Seitsemäntoista oli minulle voimakas elämys. Aikanaan Itkosen Anna minun rakastaa enemmän teki minuun myös suuren vaikutuksen, mutta tämä Seitsemäntoista kolahti vielä dramaattisemmin. Väitän kirjaa Juha Itkosen parhaaksi ja väitän myös, että tapahtuu suuri vääryys, jos sitä ei palkintoraadeissa noteerata. Kirjan saamat arviot jakaantuvat kahtia, toiset ylistävät, toiset haukkuvat. Yhteistä näyttää olevan lukijoiden hämillisyys. Juuri oikea sana minunkin kohdalla, lukiessani olin hämilläni ja samalla haltioitunut. Kun lukee paljon, vain harvoin enää lukiessaan törmää näin voimakkaisiin tuntemuksiin. Mitään tällaista en ole ennen lukenut, tällaista rakennetta en ole kohdannut. Luulenpa, että ne jotka kritiikeissään Itkosen haukkuivat, eivät ehkä oikein lukemaansa ymmärtäneet tai saivat jossain kohti kirjaa maistaa Itkosen sanan säilästä. Epäitkosmaisesti se meinaan viuhuu tässä teoksessa. On monta ihmisryhmää, jotka voisivat ottaa kirjasta nokkiinsa, se on paljon helpompaa kuin yhtyä kirjailijan eettiseen pohdintaan.

Ihan lyhyesti sanottuna kirja kertoo nuoresta 17-vuotiaasta pojasta, joka aikoo kirjailijaksi ja samasta pojasta aikuisena kirjailijana. Kuulostaa täysin mielenkiinnottomalta, mutta ei todellakaan sitä ole. Tarina kerrotaan monella eri suulla, se sisältää useita todentuntuisia henkilöitä, joilla kaikilla on oma näkemyksensä samoista asioista. Juha Itkosella on mahtava taito asettua henkilöidensä päihin ja tehdä heistä täysin uskottavia, oli sitten kyseessä seitsemäntoistavuotias nuorukainen tai viisikymppinen nainen tai mitä tahansa. Kirja sisältää aineksia Itkosen omasta elämästä, mutta lukija ei todellakaan pääse tietämään, mikä on totta ja mikä tarua. Eikä se ole tarpeenkaan. Totta tai satua, joka tapauksessa tässä kirjassa kirjailija on mielestäni raadollisen rehellinen, jopa säälimätön - etenkin itseään kohtaan. Minulle tämän kirjan kuningasajatus on, että ei todellakaan ole samantekevää kuinka me täällä toisiamme kohtelemme, ihminen voi pudota laumasta ja murtua vähemmästäkin.

 

Juha Itkoselle: Kiitos kun nostit Santun raiteilta. Olen muuten edelleen sitä mieltä, että sinulla on kaunis sielu. Kiitos tästä kirjasta ja toivottavasti saamme sinulta vielä monta tarinaa luettavaksemme.

 

t. Haapajärven kirjaston kuivakaula-Anita

Kirjan esittelyvideon voit katsoa täältä