Kari Hotakainen on näkijä. Hänen uudessa kirjassaan Ihmisen osa ollaan ajankohtaisesti lamatunnelmissa ja yhteiskuntamme tilaa kuvataan taitavasti yksityisten ihmisten kautta. Kirjan henkilökatraaseen kuuluu jo kyydistä tippuneita tai sieltä pois hinkuvia hotakaismaisia, ihan tavallisia suomalaisia Salmeja, Paavoja, Helenoita ja Kimmoja. Valaistaanpa asioita vielä maahanmuuttajan ja kirjailijan näkökulmastakin.  Humoristisen kerronnan ja filosofoinnin vuoksi henkilöiden synkähköt menetystarinat eivät poraa reikää lukijan sieluun, vaikka muistiin jäävätkin.

Hotakainen puhuu henkilöittensä kautta taas varsin rohkeasti. Esim.  varakkaan Kimmon hahmolla hän nostaa esiin vaietun asian, herrasväen kannan (mahdollisen?) sosiaaliturvaan: herrasväeltä puuttuu yhteiskunnan rakentama turvaverkko, joka on viritetty vain rupusakkia varten. Yksinäiseen nousukkaaseen, kengänpohjissaan salomökistä salonkiin sontaa kantaneeseen Kimmoon liittyy seuraava lainaus:

”Raivo mellasti päässä ja möyhi kiimat, halut ja toiveet tunnistamattomaksi mäskiksi, joka pulputti ja nostatti löyhkää. Yhtäkkiä hän halusi perustaa perheen, erota ja saada tapaamisoikeuden. Hän halusi kuskata lapsia harrastuksiin ja seistä yhtenä niistä tuntemattomista isistä, jotka odottavat jäähallien parkkipaikoilla ja musiikkiopistojen auloissa. Hän halusi tavallista elämää, jonka voisi pilata itsekkäällä käytöksellä. Hän halusi vuokrayksiön huonolta alueelta ja katsastamattoman auton. Hän halusi toimeentulotukea ja ruman naisen. Hän halusi ansiosidonnaisen työttömyysturvan ja maksalaatikon.”

Ja vielä niin kauniisti sanottuna juurevan päähenkilö Salmen suulla:

”Joskus tekisi mieli ottaa syliin nämä surkeat ja synkeät miehet ja sanoa: älä korosta pahuutta, älä kiellä hyvyyttä. Mene vain sinne elämän keskelle ja häikäisty.”

Ihmisen osa on rautaa alusta loppuun ja kuuluu kategoriaan: kertalinttuullaluettava, johon voi palata useasti.

Anita