Wangari Muta Maathai : Taipumaton (Tammi 2007)

Taipumaton on upea selviytymistarina.  Keniassa on 42 eri kansanryhmää, ja Wangari-tyttö (nimi tarkoittaa leopardia) syntyi kikuju-heimoon perheen kolmantena lapsena v. 1940.  Kikujut viljelivät maata ja kasvattivat vuohia, lampaita ja nautakarjaa. 1930-luvulla britit olivat häätäneet kaikki Kenian heimot kikujuja myöten reservaatteihin ja jakaneet niiden maat uusille brittisiirtolaisille (muistakin maista toki tuli väkeä).  Wangarin isä sai kuitenkin rakentaa talon ja viljellä maata kuin torppari, mutta hän työskenteli brittiläiselle siirtomaaherralle.  Paikalliset asukkaat pakotettiin palvelemaan orjien lailla siirtomaaherroja, tosin isännissä oli eroja. Wangarin perheellä oli onnea, heidän isäntänsä oli viisas ja ymmärtäväinen, vaikka tiukka olikin.

Lähetystyöntekijät olivat tulleet Keniaan jo 1800-luvulla, ja sen ansiosta monet heimot olivat omaksuneet kristinuskon, näin myös Wangarin vanhemmat.  Tosin Wangarin isä oli moniavioinen. Isä kuitenkin arvosti koulutusta ja jopa Wangari laitettiin kouluun 8-vuotiaana isoveljiensä tavoin.  Hän oli lahjakas ja ahkera oppilas ja eteni lukioon asti, jonka jälkeen hän pääsi stipendiaattina USA:an yliopistoon opiskelemaan.  Siellä kuluivat vuodet 1960-1965.  Kun Wangari biologiksi valmistuneena palasi Keniaan, se oli jo  itsenäinen valtio, mutta kamppaili monenlaisten vaikeuksien kanssa.  1950-luvulla puhjenneet kapinat ja mau-mau-liikkeen toiminta piti kansaa pelon vallassa.  Heimoperinteet olivat yhä tiukassa eikä naisen asema ollut hyvä. Mutta Wangari tiesi, että nyt Kenian valtio tarvitsi koulutettua väkeä vahvistamaan itsenäisen Kenian kehitystä - ja tähän haasteeseen Wangari Maathai halusi koko sydämestään tarttua.  Tavoitteena naisten koulutus ja tasa-arvo, maa- metsä- ja karjatalouden kehittäminen ja rauhanomainen rinnakkaiselo eri heimojen kanssa. 

Siitä alkoi yhden naisen suuri taistelu, jonka hintana on ollut hikeä, kyyneleitä, avioliitonkin kariutuminen ym.  Tuli epäonnistumisia, mutta hänen iskulauseensa oli ja on: “Epäonnistuminen ei ole rikos!”  Uudestaan, uudestaan ja taas uudestaan hän kävi taisteluun demokratian ja paremman yhteiskunnan puolesta.  Ja puiden istuttamisen puolesta, sillä brittien hävitettyä alkuperäisen puuston (he halusivat istuttaa ja viljellä kahvia ja teetä!), alkoi eroosio, jokien kuivuminen ja maaperän  köyhtyminen.

V. 2002 Wangari Maathai valittiin Kenian parlamenttiin.  V. 2004 hänelle myönnettiin Nobelin rauhanpalkinto.  Tutustukaa tähän Kenia-oppaaseen!  Siitä saa taustatietoa myös niihin poliittisiin skismoihin, jotka nyt ovat leimahtaneet ilmiliekkeihin Keniassa. 

Wangari Maathai kertoo myös, miten hänen lapsuudessaan naiset ja lapset kerääntyivät iltaisin nuotion äärelle.  Siinä äidit ja isoäidit kertoivat tarinoita menneistä ajoista samalla kun ruokaa kypsytettiin tulella.  Kikujujen tarinat viihdyttivät, opettivat ja kannustivat lapsia luovuuteen.  Mutta miehet eivät kertoneet tarinoita, se oli naisten etuoikeus.  Siksi onkin mielenkiintoista, että meillä Suomessa asuu Keniasta kotoisin oleva mies, joka kiertää ihan työkseen kouluissa ja päiväkodeissa kertomassa lapsille afrikkalaisia tarinoita!! Hän on nimeltään

Wilson Kirwa

Kilpajuoksijana kuuluisaksi tullut Wilson Kirwa tekee nykyään kansainvälisyyskasvatusta lasten parissa ympäri Suomea - hänen soisi vierailevan myös meidän alueemme lasten luona!

Kirwalta on ilmestynyt kaksi satukirjaa:  Amani-aasi ja sisäinen kauneus (Pieni Karhu 2005) ja Amani-aasi ja kuuluisa krokotiili (2007).  Kirjat sisältävät niitä suullisena perimätietona säilyneitä satuja, joita Kirwa lapsena ollessaan kuuli omilta isovanhemmiltaan.  Hän kertoo, että niistä on ollut hänelle itselleen iloa ja lohtua.  Niiden opetuksista on hyötyä vielä aikuisenakin eri elämäntilanteissa.

Kirwan mielestä päiväkodit ja vanhainkodit pitäisi yhdistää.  Isovanhemmat voisivat siten kertoa lapsille satuja ja tarinoita vanhoista ajoista.  Näin he opettaisivat lapsille tärkeitä asioita pitkän elämänsä varrelta.  Kumpikin osapuoli hyötyisi ja nauttisi, ajattelee Kirwa.  Mitä mieltä sinä olet?

Joka tapauksessa “sadut ovat siltoja, jotka yhdistävät eri maita ja kulttuureja.  Ne avartavat tajuntaa ja kasvattavat suvaitsevuutta.  Suomeenkin muuttaa paljon maahanmuuttajia eri maista. Kun lapsi saa kuunnella satuja, hän oppii selviytymään vaihtelevista elämäntilanteista, ja osaa paremmin arvostaa sekä omaa että toisten kulttuuria” toteaa Kirwa satukirjansa esipuheessa.

Kirwasta on ilmestynyt myös elämäkerta Juoksijasoturin ihmeellinen elämä (Otava 2006).  Kannattaa tutustua!

BH