Meillä Haapajärven kirjastossa on aika mukava kokoelma elokuvia, DVD-levyjä on seitsemisensataa ja vielä videot päälle. DVD-elokuvia lainataan myös paljon.

 

Minulle hyvä elokuva on sellainen, joka pitää psykologisesti otteessaan ja ehkä hiukan itkettää tai herättää muuten voimakkaita tunteita ja panee miettimään elokuvassa esitettyjä teemoja syvästi. Hyvä elokuva mietityttää päiväkausia.  Haluan nostaa elokuvakokoelmastamme esille muutaman helmen, jotka täyttävät nämä kriteerit:

Espanjalaisen Alejandro Amenabarin ohjaama elokuva Meri sisälläni perustuu tositapahtumiin. Se kertoo Ramon Sampedrosta, joka on viettänyt liki 30 vuotta halvaantuneena sängynpohjalla toisten hoidettavana. Elokuva käsittelee eutanasiaa, Ramon haluaa kuolla, mutta ilman apua hän ei siihen pysty. Näyttelijäntyö on loistavaa ja uskottavaa kautta koko elokuvan, kaikkein luomoavimmin roolinsa vetää Ramonia esittävä Javier Bardem. Elokuva on kaunis ja uskottava, eikä sorru ylitunteellisuuteen.


Niki Caron ohjaama Valasratsastaja sisältää myös psykologisesti kiinnostavia aineksia. Elokuva sijoittuu Uuden-Seelannin rannikolle Whangaran kylään maoriheimon pariin. Heimo odottaa uutta päällikköä syntyväksi, mutta poikavauva kuoleekin synnytyksessä ja henkiin jää vain hänen kaksossisarensa. Tytöstä ei tietenkään vanhojen perinteiden mukaan voi tulla heimon johtajaa, vaikka isä antaakin tytölle nimen Paikea, valasratsastajan ja heimon kantaisän ja suojelijan mukaan. Elokuvan teemoja ovat kansanperinteen ja nykyajan sekoittuminen ja sukupuoliroolien kyseenalaistaminen. Kauniissa ja koskettavassa elokuvassa on mukana vain muutama ammattinäyttelijä, muut näyttelijät ovat paikallisia maoreita, jotka hoitavat hommansa täydellisesti. Pääosaa esittävä Keisha Castle-Hughes tyttönen oli jopa parhaan naispääosan esittäjän Oscar-ehdokkaana v. 2004.


Perikato (ohjaus Oliver Hirschbiegel) kertoo Adolf Hitlerin viimeisistä päivistä maanalaisessa bunkkerissa Berliinissä. Elokuva on ehdottomasti katsomisen väärti vaikka Hitler-aiheeseen olisi jo kyllästynyt. Tämä elokuva tarjoaa uudenlaisen näkökulman asiaan. Perikato pohjautuu tiukasti historiallisiin tosiasioihin ja esim. lavastuksissa  on pyritty autenttisuuteen. Hui, vaikuttava elokuva, katsoin sen kaksi kertaa peräkkäin ja vielä making ofit päälle.


Sitten siitä otsikossa mainitsemastani Fitz sedästä sananen. Fitz ratkaisee on englantilainen tv-sarja 90-luvulta, nähty meilläkin televisiossa. Minä tutustuin tähän valoittavaan renttuun vasta tänä kesänä, ja siinähän vierähti mukavasti kesäyö poikineen, kun katsoin kaikki 3 tuotantokautta lähes putkeen. Ja kesken peijakkaat loppuivat. Psykologista jännitystä sisältävä sarja kietoo kertakaikkiaan pauloihinsa. Robbie Coltrane on ihana rikoksia ratkova Fitz - tuo älykäs, sanavalmis, itsepäinen, hieman hulttiomainen psykologi, jolla on joitakin pieniä heikkouksia, kuten alkoholiongelma, peliaddiktio ja vieraat naiset. Fitz on laatua.

Anita