Tove Jansson on ihanaakin ihanampi kirjailija. Kaikki tuntevat muumihahmot, joko kirjoista (kuten kuuluisi ;) tai siitä japanilaisesta piirrossarjasta. Muumien filosofia on tutustumisen arvoista. Suosittelen lämpimästi ihan kaikkia muumikirjoja! Ihan jokaiselle: ikään, sukupuoleen ja yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta.

Näkymätön lapsi on kirja, joka koostuu kertomuksista. Kuulemme Nuuskamuikkusesta ja tämän kevätlaulusta hattivattien kautta muumien joulunviettoon. Nyt ajattelin irrottaa itselleni tärkeimmän osan kirjasta tarkasteltavaksi, nimittäin kirjan nimikertomuksen. Spoilaus eli juonenkulun kertominen on nyt hyvin todennköistä, anteeksipyyntöni. Lupaan pyrkiä siihen, että kertomus (kuin myös koko kirja) on lukemisen arvoinen vielä tämän blogitekstinkin jälkeen.

Ninni on näkymätön lapsi. Hän on asunut ironisen tädin luona, joka tällä purevalla sanomisen muodollaan ( "Ymmärrän, että tuo on sinun käsityksesi tanssimisesta, mutta olisin kiitollinen, ellet tanssisi ruuassa." ) on aikanaan säikytellyt lapsiraukan sen verran pahasti, että tämä alkoi haalistua muuttuen lopulta näkymättömäksi. Tuutikki, muumiperheen ystävä, tuo Ninnin muumitaloon siinä toivossa, että tytöstä saataisiin jälleen näkyvä. Ninnistä tuleekin melkein näkyvä. Ainoastaan hänen kasvonsa jäävät tuon iäisyyden peittoon. Pikku Myy sanookin kerran: "Hän ei osaa suuttua. Se hänessä on vikana." "Kuule, sinä et saa koskaan omia kasvoja, ellet opi tappelemaan. Usko minua."  Lopulta tämä kiltti ja säyseä olento, Ninni suuttuu meren rannalla Muumipapalle. Pappa aikoo leikillään tyrkätä Muumimamman, Ninnin turvasataman, mereen. Ninni saa kasvonsakin takaisin tämän tapahtuman myötä.

Tommy Hellstenkin on käyttänyt Ninnin tarinaa esimerkkinä, kirjassaan Virtahepo työpaikalla. Eräs työpaikkaroolimme nimittäin on näkymätön lapsi. Emme uskalla tulla näkyväksi omana itsenämme. Emme uskalla tuoda lahojamme ja kykyjämme esille. Se vaatiikin uskallusta, aivan kuiten elämä vaatii uskallusta. Suosittelen tätä(kin) Hellstenin teosta kaikille luettavaksi, sillä se valottaa sisäistä maailmaamme hiukan muutenkin kuin vain työpaikan valosssa.

Kirjasto on siitä mielestäni ihanteellinen työpaikka, että täällä näkymättömätkin lapset saavat olla näkyviä. Jokaisen vahvuudet pääsevät täällä varmasti hyötykäyttöön, kun uskalletaan sekä pyytää että tuoda esille. Molemmin puolin. Itse asiassa, vaikka emme olisikaan työntekijöitä täällä , vaan asiakkaita, saamme silti olla kirjaston suojissa sitä mitä olemme. Kirjaston hyllymetreissä on jotain sallivaa ja suojelevaa. Ja katon alta löytyy jokaiselle jotakin. Säällä kuin säällä. Aivan kuten aurinko paistaa kaikille, myös kirjaston ovet pysyvät auki meille jokaiselle.

Lukekaamme, löytäkäämme lukemastamme ajateltavaa. Tulkaamme näkyviksi ja antakaamme toistenkin näkyä.

~ Hanna-Mari