Tarina susien ystäville, vihollisille ja kaikille muille

Oli uskomattoman hieno kokemus lukea Robert Franklin Leslien kirja Ystäväni Nahani – tosikertomus suden ja intiaanin ystävyydestä. Kiitokset kirjaa minulle vinkanneelle Eilalle. Toivoisin tämän kirjan osuvan jokaisen susihysteerikon käsiin ja tietysti muidenkin. Kirjan sivuilta luonnosta vieraantunut länsi-ihminen, kuten minä, saa maistaa luonnon antamaa rauhaa ja kiireettömyyttä ja saa samalla tietoa susien käyttäytymisestä. Vaikka sanonkin näin, tarina on silti välillä hitonmoisen jännittävä.

Robert Franklin Leslie kertoo siis kirjassa nuoren intiaaniystävänsä, minerologi Gregory Tah-Kloman ja takaa-ajetun metäsusilauman sekä sen kauniin hopeanhohtoisen, kookkaan ja vahvan laumanjohtajanaaran Nahanin yhteisen tarinan. Tapahtumat ovat todellisia ja perustuvat intiaani-nuorukaisen aikajärjestyksessä tallennettuihin reittikirjoihin, kertomuksiin ja päiväkirjoihin, joihin hän oli tallentanut henkilökohtaiset tunteensa ja reaktionsa. Kirjan tapahtumat sijoittuvat Kanadan Britiläisen Kolumbian äärettömiin erämaihin ja ajallisesti 1960-luvulle. Vuonna 1964 kullanetsintäreissullaan Gregory siis tutustuu Nahaniin ja saa kokea sen lumousvoiman. Yhteisen kesän jälkeen hänelle jää pakottava tarve löytää Nahani ja sen lauma uudestaan ennen kuin turkismetsästäjät ja Nahanista luvatun huikean tapporahan tavoittelijat ehtisivät tuohota ne. Vaikka tarina on vanha, se on ajaton ja uskon, että kirja on maailmanlaajuisesti ainutlaatuinen. Olisi hienoa, jos Wsoy ottaisi kirjasta uuden painoksen ja takaisi näin koskettavan tarinan säilymisen.

Ystäväni Nahania näkyy löytyvän vielä kirjastoista hyvin, toisissa kirjastoissa se on luokiteltu luokkaan 58 (eläintiede), toisissa se löytyy kertomakirjallisuuden luokasta 84. Kirjasta siis saa upean tarinan lisäksi myös ihan oikeaa tietoa susien ja muidenkin eläinten käyttäytymisestä. 

Kirjan luettuani ja sen tietäen, että sen näyttämönä olevat metsät tuhoutuvat kovaa vauhtia, tuli mieleeni, miten väärässä onkaan vanha slogan: Luonto on vielä meidän. Eikä ole, ei se ole koskaan meidän ollutkaan, me olemme sen. Käyttäytykäämme siis sen mukaan, kunnioittaen. - Anita